Olkiluotoon tuli ennätysmäärä kesätyöhakemuksia
Melkoinen pomppu, hakijamäärissä siis. Kun viime vuonna Olkiluodon suvipesteihin saatiin noin 1550 hakemusta, oli tänä vuonna määrä peräti 2286. Lukema on historian korkein ja kertoo osaltaan ydinvoimasaaren kiinnostavan korkeakouluopiskelijoita.

Jokainen Olkiluodosta kesätyöpaikan tänä suvena saava voi onnitella itseään, sillä päästäkseen töihin joutui hyvin tiukan seulan läpi. Yhteensä kesätöitä on tarjolla noin sadalle hengelle. Lyhyen matematiikan oppimääräkin riittää tajuamaan, että suurin osa hakemuksista ei johda toivottuun lopputulemaan.
Kesätyöhakua koordinoineen Sanni Tapanin mukaan Olkiluodon rekrytoinneissa pääpaino oli myös kesäpaikkojen osalta teknisissä osaajissa. Toisaalta variaatiota piisaa, sillä yhteensä erilaisia haettavia työtehtäviä oli 38. Lukumäärällisesti suurimpia kesätyöllistäjiä ovat Säteilysuojelun ja Tekniikan organisaatiot, joihin kumpaankin otetaan yli 20 kesäharjoittelijaa.
- IT ja Säteilysuojelu olivat selvästi haetuimmat tehtävät, mutta jokaiseen auki olleeseen paikkaan tuli hyvin hakemuksia. Erääseen yksittäiseen Prosessitekniikan rooliin haki peräti 97 henkilöä, Tapani sanoo kahlatessaan läpi tilastoja.
Pitkä kausi
Ensimmäiset ”kesätyöntekijät” ovat sitä vain lainausmerkeissä, sillä heidän osaltaan tehtävät alkoivat jo helmikuussa.
- Tuolloin meillä aloitti OL3-laitosyksikön vuosihuoltoihin valittuja harjoittelijoita. Seuraava suurempi rypäs saapuu toukokuun puolella, Tapani sanoo.
Kesäpestit venyvät osalla myös pitkälle syksyyn ja useammalla työrupeama päättyy vasta syyskuussa.
- Suurin osa harjoitteluista päättyy kuitenkin aikalailla korkeakoulujen alkaessa elokuussa, Tapani jatkaa.
Jos yhdistelee vuosihuoltojen aikaisia töitä kesäharjoitteluun, kesätyökaudelle tulee Olkiluodossa kaiken kaikkiaan mittaa pitkälti yli puoli vuotta. Tosin tyypillinen kesätyökomennus Olkiluodossa kestää noin 3-4 kuukautta.
Hakijoita ympäri maata
TVO-konsernin hakijoista noin 85 prosenttia oli korkeakouluopiskelijoita. Suuri osa hakijoista oli Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijoita, mutta myös Tampereen ja Turun yliopistot nousivat lähes samoihin lukemiin.
- Lisäksi hakemuksia tuli pääkaupunkiseudulta, Lappeenrannasta ja Oulusta, jotka ovat kaikki vahvoja korkeakoulukaupunkeja, Tapani listaa.
Pääsääntöisesti TVO:n pestaamat kesäluotolaiset ovat yli 18-vuotiaita. Merkittävä syy tähän on se, että laitosalueella työskentelemiseen vaaditaan täysi-ikäisyys. Toinen tärkeä kriteeri liittyy siihen, että Olkiluotoon otetaan kesätöihin vain alalle opiskelevia. Eli toisin sanoen lukiolaisia ei voida valita, korkeakouluopiskelijoita ja ammattiin opiskelevia kylläkin.
- Meillä suuri osa tehtävistä sijoittuu juuri laitosalueelle. Tosin ainakin kunnossapidossa työskentelee myös jokunen alle 18-vuotias ammattikoululainen, jonka työ on räätälöity tehtäväksi laitosalueen ulkopuolella.
Tapanin tiedossa ovat vain TVO-konsernin eli käytännössä TVO:n ja Posivan toimenkuvat. Tämän lisäksi moni saapuu kesällä Olkiluotoon töihin muun muassa alueen siivous- ja kiinteistöhuollosta vastaavan RTK-Palvelun kautta. Koska suuri osa esimerkiksi pihatöistä ei vaadi pääsyä laitosalueelle, näihin paikkoihin ovat voineet hakea myös nuoremmat ikäryhmät.
Kaksi syytä hakijavyöryyn
Sanni Tapanin mukaan suureen hakijamäärään löytyy sekä positiivisempi että negatiivisempi syy. Aloitetaan negatiivisesta.
- Taloustilanne ei ole paras mahdollinen, joka valitettavasti näkyy siinä, että monessa yrityksessä kesätyöpaikkoja on auki tavanomaista vähemmän, hän aloittaa.
Positiivisempi syy liittyy puolestaan siihen, että Olkiluoto koetaan kiinnostavaksi työpaikaksi.
- Tämä on kyllä tullut selväksi myös erilaisissa rekrytapahtumissa, joihin olen alkuvuodesta osallistunut. Moni on tullut sanomaan, että on paitsi kiinnostunut meistä, myös kuullut hyviä kokemuksia aiempien vuosien kesätyöläisiltä, Tapani toteaa.
Toivottavasti tänä vuonna saadaan luotua vastaavia kokemuksia. Ainakin edellytykset sille ovat hyvät.
- Hakemuksia oli paitsi paljon, mutta ne tulivat myös todella hyviltä hakijoilta.
Teksti: Ville Kulmala
Kuva: Johanna Innola
Jaa somessa