Ympäristötarkkailu ulottuu myös pinnan alle

7.3.2023

Olkiluoto on epäilemättä Suomen tutkituimpia teollisuusympäristöjä. Maanpäällisen laitosalueen ja sen lähiympäristön lisäksi myös läheiset vesialueet ovat tarkassa syynissä. Tätä ohjaa lainsäädäntökin, sillä ydinvoimalaitokselle myönnetyssä ympäristöluvassa tarkkailulle on asetettu varsin yksityiskohtaiset tarkkailuvaatimukset. Vesien osalta tämän riippumattoman tarkkailun on hoitanut TVO:lle vuodesta 2017 alkaen KVVY Tutkimus Oy, joka on vesialan asiantuntemuksessa koko maan kärkeä.

Osastonjohtaja Jukka Lammentausta KVVY Tutkimus Oy:stä on ollut talossa jo vuodesta 2006, joten hän on oikea mies pistämään edustamansa yrityksen pähkinänkuoreen. Hänen mukaansa KVVY-Tutkimuksen toimenkuvaan kuuluvat laboratorio-, tutkimus-, suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut, joita se toteuttaa noin 160 asiantuntijan voimin.

- Yrityksen omistaa sataprosenttisesti jo vuonna 1961 perustettu Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys. Sen päätehtävänä on alusta alkaen ollut vesistöjen tilan ja ympäristön tilan seuranta ja parantaminen, joten kokemusta riittää, hän huomauttaa.

Tutkimusfirman päätoimipaikka on Tampereella, mutta lisäksi yrityksellä on omat laboratoriot Raumalla, Porissa sekä Vaasassa ja vielä alueelliset toimipisteet Hämeenlinnassa, Sastamalassa ja Jyväskylässä.

Kosolti tarkkailtavaa

TVO:n tarkkailukokonaisuus on sen verran massiivinen, että osaajia se työllistää aimo liudan.

- Meiltä TVO:n sopimuksen puitteissa tehtävään tarkkailutyöhön osallistuu niin vesistö- kuin kalastotutkijoita, limnologeja ja tutkimusinsinöörejä sekä tietysti analysointivaiheessa myös laboratorio-osaajia. Kaikkiaan varmasti toistakymmentä asiantuntijaa toimii TVO:n tarkkailun pyörittämisessä, Lammentausta kertoo.

Sopimus kattaa paitsi ympäröivän luonnon, myös käytännössä kaiken laitosalueella käytettyjen vesien seurannan.

- Esimerkiksi jätevesien puhdistus, suljettu kaatopaikka kuin viemäri- ja käyttövesikin ovat kaikki tarkkailtavinamme, Lammentausta aloittaa.

Merialueen osalta tehdään säännöllisesti esimerkiksi veden kemiallisiin muuttujiin, lämpötilaan sekä vesieliöihin liittyvää tarkkailua. Kokonaan oma alueensa ovat kalastotutkimukset, joilla tarkkaillaan mahdollisia muutoksia alueen kalakannoissa. Kaikkiin mittauksiin löytyvät hyvin tarkkaan määritellyt ohjeet tarkkoine vertailuarvoineen.

Etupainotteisuus kunniaan

Vuositasolla tarkkailu pitää sisällään useita satoja näytteenottoja ja analysointeja. Vuodet eivät tosin ole identtisiä, sillä vaikka osa tutkimuksista toteutetaankin joka vuosi ja useampaan kertaan, osassa muutosten huomiointiin riittää väljemmätkin välit. Esimerkiksi kalakantaa tutkitaan neljän vuoden välein, ja viimeisin tutkimus tehtiin kesällä 2022.

Viime vuonna Olkiluodossa otettiin merkittävä loikka, kun OL3-laitosyksikkö alkoi ensimmäistä kertaa tuottaa sähköä valtakunnan verkkoon. Vesistöpuolen tarkkailuun tämä ei kuitenkaan aiheuta muutoksia.

- Jäähdytysveden määrä toki lisääntyy, mutta sen vaikutukset saadaan kyllä selville nykyisin tarkkailupistein ja metodein, Lammentausta kertoo.

Tarkempi vuosiraportti viranomaista varten Olkiluodon vesitarkkailuista valmistuu helmikuun loppuun mennessä, mutta se tiedetään jo, että mitään yllätyksiä se ei sisällä – tänäkään vuonna. Ylipäätään Lammentausta näkee, että asiat ovat Olkiluodossa hyvällä mallilla ja yhteistyö toimivaa.

- Keskustelu on aina ollut avointa ja rehellistä. TVO:lla on myös vahva halu toteuttaa asioita etupainotteisesti ja asetettuja velvollisuuksia laajemmin.


Teksti: Ville Kulmala
Kuva: Tapani Karjanlahti