Pohjoismaista myös Tanskassa on kelkka kääntynyt ydinvoimamyönteiseksi
Tuoreen Tanskassa toteutetun mielipidetutkimuksen mukaan 55 prosenttia tanskalaisista hyväksyisi maahan ydinvoiman rakentamisen, jos asiasta äänestettäisiin. Lukema ei ole koskaan ollut näin myönteinen.

Äänestyspäätös Tanskassa todella ennen ydinvoimalan rakentamista vaadittaisiinkin, sillä vuonna 1985 maassa säädetty laki suorastaan kieltää ydinvoiman käytön energiantuotannossa.
Tutkimustulos sai paljon palstatilaa mediassa ja sitä luonnehdittiin historialliseksi. Vaikka tanskalaisten ydinvoimakielteinen kanta onkin vuosien saatossa kehittynyt yhä myönteisemmäksi, kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yli puolet tanskalaisista on ydinrakentamisen puolesta.
Kaikkiaan ydinvoiman puolesta äänestäisi 55 prosenttia kun taas vastustajien määrä on enää 27 prosenttia. Jäljellejäävä 18 prosenttia vastaajista ei ole vielä päättänyt kantaansa.
Pohjoismaissa ydinvoimaan on suhtauduttu perinteisesti hyvin kahtiajakoisesti. Innokkaimmin sitä ovat kannattaneet ja myös toteuttaneet Ruotsi ja Suomi, jotka molemmat ovat saaneet merkittävän määrän energiastaan ydinreaktorien voimalla 1970-luvulta lähtien. Voit lukea lisää tästä linkistä.
Tanska sen sijaan on ollut tunnetusti tuulivoimamaa ja sen suhtautuminen ydinvoimaan on ollut hyvin nuivaa – aina näihin päiviin saakka.
Mielenkiintoista kyllä, myös öljy- ja vesivarannoillaan poikkeuksellisen suosiollisella maaperällä varustettu Norja on sekin nyt, 2020-luvun alkuvuosina kiinnostunut ydinvoiman mahdollisesta lisärakentamisesta – etenkin SMR-voimaloista eli pienydinvoimaloista.
Aivan pöllö Pohjoismaissa jo aikaa sitten valittu energiastrategia ei voi olla, sillä esimerkiksi viime vuonna vuonna sähkön hinta oli alhaisin Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa.
Kenties Tanskakin uutena ydinvoimamaana pääsee aikanaan tähän ryhmään.
Teksti: Juha Poikola ja Ville Kulmala
Kuva: Pasi Tuohimaa
Jaa somessa