Tutkimustyö

Posivan loppusijoitusratkaisu on vaatinut vuosikymmenien kattavan ja tiiviin tutkimus- ja kehitystyön. Tämän laajan tieteellisen työn lopputulemana on syntynyt turvallinen ratkaisu ydinjätteiden pysyvään eristämiseen – asiaan, joka on pohdituttanut ydinvoima-alaa jo 70 vuotta.

Olkiluodon saari valittiin loppusijoituspaikaksi useamman tutkimuspaikan joukosta. Valintaa edelsivät vuosien 1987–2000 aikana tehdyt sijoituspaikka-tutkimukset sekä turvallisuusarvio. Alun perin tutkittavia alueita oli ympäri Suomea noin satakunta.

Olkiluodon kallioperään vuodesta 2004 alkaen rakennettu tutkimustunneli ONKALO on mahdollistanut tutkimusten tekeminen aina loppusijoitussyvyydellä asti – yli 400 metriä maan pinnan alapuolella. Olkiluodon kallioperän hyvät ominaisuudet on pyritty säilyttämään tunnelin rakennusvaiheessa mahdollisimman hyvin.

Rakentamisen aikana tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet aiemmat olettamukset kallion ominaisuuksista paikkansa pitäviksi.

Näiden tutkimuksen myötä on varmistunut, että:

  • Kallio on vakaata
  • Pohjavesi satojen metrien syvyydessä on hapetonta
  • Pohjaveden virtaukset ovat vähäisiä
  • Loppusijoitussyvyydessä kalliossa on vain vähän rakoja

Loppusijoituksen turvallisuus voidaan perustella tutkimuksin hankitun tiedon avulla. Kallioperän lisäksi turvallisuustutkimukset ovat kohdistuneet erityisesti loppusijoituksessa käytettäviin materiaaleihin sekä valittujen teknisten ratkaisujen toimivuuteen.

Turvallisuuden osoittamiseksi on laadittu turvallisuusperusteluna tunnettu laaja arviointiaineisto. Sen keskeisin osa on skenaarioanalyysi, jossa syvälle kallioon asennetun loppusijoitusjärjestelmän käyttäytymistä arvioidaan oletettujen tapahtumakulkujen perusteella. Tarkastelut ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen. Niissä otetaan huomioon muun muassa ilmaston muuttuminen ja paksun jäätikön muodostuminen siihen liittyvine mahdollisine kallion liikahteluineen.