Olkiluotoon saapuu kesäksi yli sata harjoittelijaa
Olkiluoto on merkittävä kesätyöllistäjä. Yhteensä TVO-konserni tarjoaa vuosittain kesäharjoittelupaikan reilulle sadalle korkeakouluopiskelijalle. Erilaisia työtehtäviä on tarjolla kymmeniä. Tänä vuonna ensimmäiset kesäharjoittelijat aloittivat saarella jo huhtikuun alkupuolella.

Olkiluodon kesäharjoittelupaikat ovat olleet vuosien saatossa kovassa huudossa. Mielenkiintoinen työympäristö ja uniikit työtehtävät houkuttelevat hakijoita ympäri valtakuntaa. Niin tänäkin vuonna. Jokainen kesäharjoittelupaikan saanut voi onnitella itseään. Sen verran tiheällä seulalla hakijat valitaan. Tänä vuonna rekrytoijien puntaroitavaksi saapui yli 1 500 kesätyöhakemusta yli 1 200 eri hakijalta.
TVO-konsernin henkilöstöpäällikön Elina Salon mukaan korkeat hakijamäärät ovat monen asian summa.
– Ensisijaisesti kuitenkin se, että meillä on tarjolla mielenkiintoisia ja haasteellisia töitä. Varmasti sekin vaikuttaa, että olemme olleet viime aikoina mediahuomion keskellä, hän aloittaa.
Salo nostaa esiin tarjolla olevien tehtävien monipuolisuuden. Tämän puolesta puhuu myös tehtävien kirjo. – Kaikkiaan kesäharjoittelupaikkoja oli auki 42 eri tehtävänimikkeellä. Leijonanosa pesteistä liittyy tekniikkaan, mutta eivät lähimainkaan kaikki.
– Harjoittelijoita on otettu myös esimerkiksi HR:ään, talouteen ja viestintään, Salo listaa. Totuttuun tapaan myös tämän kesän harjoittelijoista suurin osa opiskelee teknistä alaa, mutta eivät läheskään kaikki.
Myös esimerkiksi matematiikan, kasvatustieteiden ja kemian opiskelijat ovat vahvasti edustettuina.
Hakemuksia ympäri maata
Olkiluodon kesäduunien perässä ollaan valmiita lähtemään kauempaakin. – Oman maakunnan eli Satakunnan lisäksi hakemuksia saapui ympäri Suomea, niin Lappeenrannasta, Tampereelta kuin Helsingistäkin, hän vahvistaa. Valituista harjoittelijoista käytännössä lähes kaikki ovat korkeakoulutettuja, joko yliopistoista tai ammattikorkeakouluista.
Yli kolmasosa TVO-konsernin kesätyöntekijöistä aloittaa työnsä jo huhtikuussa. Varhaisten joukkoon lukeutuvat esimerkiksi säteilysuojeluun tulleet harjoittelijat. He aloittivat omat kesätyörupeamansa hyvissä ajoin ennen vuosihuoltojen alkua.
Elina Salo huomauttaa, että harjoittelujaksot ovat tärkeitä myös TVO:n tulevaisuuden rekrytointien kannalta. – Meidän tehtävämme on tukea harjoittelijoita heidän työjaksollaan ja kertoa, mitä työmahdollisuuksia meillä on tarjota, Salo tiivistää.
Harjoittelujaksot tukevat TVO:n urapolkumallia. Tämän vuoden harjoittelijoista noin 40 prosenttia saapui nyt kesäolkiluotolaiseksi toista tai useammatta kertaa. Ja osan kanssa mennään vieläkin pidemmälle.
– Vuosien saatossa moni kesätyö on johtanut myöhemmin opinnäytetyöhön ja siitä edelleen vakituiseen työsuhteeseen, Salo huomauttaa.
Katso uramahdollisuudet osoitteessa www.tvo.fi/ura
Teksti: Ville Kulmala
Kuva: Tapani Karjanlahti
Jaa somessa