Monimuotoisilla oppimismenetelmillä toteutusvariaatioita koulutuksiin
Uuden oppimiseen käytettävät menetelmät ovat monipuolistuneet vuosien saatossa. Myös TVO-konsernissa on otettu käyttöön uusia koulutusmetodeja. Vanha sanonta Ei oppi ojaan kaada kiteyttää oman osaamisen kehittämisen tärkeyden.
Monimuotoisten oppimismenetelmien tarkoituksena on motivoida ja aktivoida opiskelijoita sekä tuoda heille mielenkiintoa koulutuksen sisältöön. Hyvin toteutettu koulutus pelillistämisellä höystettynä tai esimerkiksi räätälöity pakohuone nostavat koulutuksen sisällön uudelle tasolle.
TVO-konsernissa oman osaamisen lisääminen nähdään äärimmäisen tärkeänä asiana henkilöstön pätevyyden ja kyvykkyyden varmistamiseksi. Vuonna 2021 henkilöstöä koulutettiin TVO:lla yhteensä 10 608 päivää eli keskimäärin 10,8 päivää jokaista TVO:laista kohden. Posivalla luku oli 4,1 pvä/hlö.
- Olemme pyrkineet olemaan ajan hermossa kiinni ja hyödyntämään erilaisia koulutustapoja. Käytämme koulutuksissamme, sekä luokassa että verkossa, muun muassa animaatioita, pelejä, virtuaalista todellisuutta ja nyt uusimpana omaa pakohuonetta, toteaa koulutuspäällikkö Tiina Kuusimäki.
Olkiluodossa otettiin käyttöön oma ydinalan ammattilaisuus -teemalla rakennettu pakohuone (Escape room) syksyllä 2021. Pilottiryhmiltä saatujen palautteiden perusteella tehtäviä hiottiin ja tällä hetkellä pakohuone on käytössä laajamittaisesti.
- Pakohuone rakennettiin yhdessä alan ammattilaisten kanssa. Huonetta on käynyt testaamassa jo pian 200 pelaajaa. Muutamia pakoja annetussa aikarajassa on myös tehty. Pakohuoneen ajatuksena on testata tiimityötä sekä ryhmän hermoja. Samalla kerrataan jo opittuja asioita ja arvioidaan eri koulutusten vaikuttavuutta, sillä pakohuoneessa tarvitaan ydinalan ammattilaisen peruskoulutuksissa opittuja tietoja, selventää koulutussuunnittelija ja pakohuonekoordinaattori Anni Havia.
Pakohuoneeseen astuttuaan ryhmällä on 60 minuuttia aikaa ratkaista tiensä ulos huoneesta erilaisten vihjeiden avulla. Suomessa pakopelejä on useissa kaupungeissa ja osassa jo yrityksiäkin.
- Oma räätälöity pakopeli mahdollistaa uudenlaisen tavan tuoda esille yrityksen odotuksia ja tärkeitä toimintamalleja. Samalla opiskelija ei huomaa olevansa koulutuksessa, kun peli imaisee mukaansa. Meillä koulutukseen liittyvät aloitus- ja lopetuskokoukset, joissa käydään läpi pelin idea, säännöt ja lopuksi myös opit. On mielenkiintoista kuulla, mitkä asiat ovat jääneet pelistä mieleen ja miten ydinalan ammattilaisuus on tullut tätäkin kautta pelaajille entistä tutummaksi, kiteyttää Kuusimäki.