Euroopan komission tutkimuskeskus: Ydinvoimalle voidaan antaa viherleima

2.6.2021

Ilmastoystävällinen ydinvoima tulisi olla mukana Euroopan Unionin komission kestävän rahoituksen taksonomian piirissä. Näin ainakin komission tutkimuskeskuksen (Joint Research Center, JRC) mukaan.

Vaikka ydinvoima huhtikuun 21:ntena komission esittelyssä jätettiinkin taksonomian ulkopuolelle, se voi vielä nousta sinne kesällä. Kaksi asiantuntijatoimikuntaa alkaa nyt tutkia tarkasti JRC:n raportin tuloksia. Niillä on aikaa parisen kuukautta, ennen kuin komissio tekee lopullisen päätöksen asiasta.

Raportissa ydinvoiman merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä osoitettiin laajasti ja selkeästi. Tällä hetkellä ydinvoimalla tuotetaan ainakin 30 prosenttia koko maailman ja yli 40 prosenttia kehittyneiden talouksien vähäpäästöisestä sähköstä. Olemassa olevaankin ydinvoimaan investoidaan jatkuvasti, ja tähän tarvitaan rahaa markkinoilta. Ala kantaa huolta siitä, miten taksonomia vaikuttaa ydinvoiman rahoituksen korkotasoon ja siten tuotantokustannuksiin.

Geologinen loppusijoitus myös kestävää

Raportin mukaan ydinvoima ei aiheuta suurempaa haittaa ympäristölle eikä ihmisten terveydelle kuin muutkaan energiantuotantomuodot, jotka on jo arvioitu taksonomiakelpoisiksi.

Ydinvoiman elinkaaren aikaiset kasvihuonekaasupäästöt lukeutuvat kaikista teknologioista matalimpiin.

Raportissa käydään läpi ydinpolttoaineen elinkaaren vaiheet. Tehtyjen tieteellisten analyysien perusteella todetaan, ettei asianmukaisesti toteutettu ja valvottu käytetyn ydinpolttoaineen varastointi tai loppusijoitus aiheuta merkittävää haittaa ihmisten terveydelle tai ympäristölle.

Tarvittavat tekniset ratkaisut käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitukseen ovat olemassa. Ratkaisuja voidaan hyödyntää, kun poliittinen ja kansalaisten suhtautuminen on myönteistä.

Käytetyn ydinpolttoaineen geologinen loppusijoitus tunnistetaan myös nykytiedon valossa turvalliseksi ja kestäväksi. Suomessa sijoituspaikaksi avautuu maailman ensimmäinen geologinen loppusijoituspaikka, peruskallioon louhittu 455 m syvä ONKALO®, 2020-luvun aikana.

Jo raportti vahva viesti rahoittajille

TVO:n rahoitusjohtaja Lauri Piekkari on tyytyväinen JRC:n raportin tuloksiin. Hänen mukaansa kestävän rahoituksen taksonomian tulisi pohjautua tieteeseen eikä politiikkaan.

– On todella hyvä ja odotettu uutinen, että tieteellisesti ja riippumattomasti tehdyssä raportissa on saatu todistettua, että ydinvoima on kestävä tapa tuottaa sähköä. Raportti on jo sinällään vahva viesti rahoitusmaailmaan, vaikka ydinvoiman viherleima-prosessi vielä jatkuukin, Piekkari sanoo.

Myös tutkimuspäällikkö Jere Lahdenperä Posivasta on luottavainen.

– Raportti perustuu pätevään ja ajantasaiseen ymmärrykseen polttoaineen loppusijoituksesta. Tekijät ovat hyödyntäneet lähdeaineistoa erittäin kattavasta, asiat esitetty johdonmukaisesti ja selkeästi. Raportti kävisi hyvin oppikirjasta ja suosittelenkin tutustumaan siihen, Lahdenperä sanoo.

Lahdenperän mukaan yleiskuva positiivinen mutta ei liian siloteltu; esimerkiksi Ruotsissa luvitusprosessiin liittyneet kuparikapselin lisäselvitystarpeet oli asianmukaisesti esitetty.

Luokat kestäville investoinneille

Euroopan komission tavoitteena on saattaa päätökseen kestävän rahoituksen luokittelunsa, jonka mukaan päätetään, mitkä taloudelliset toimet voidaan EU:ssa luokitella kestäviksi investoinneiksi. Perusteina käytetään tiukkoja ympäristöllisiä kriteerejä.

Kestävän rahoituksen taksonomiaa lähdettiin rakentamaan kaksi vuotta sitten finanssialan toiveesta. Jos on ilmeistä, että yritys ei ole tehnyt tai suunnitellut jo nähtävissä olevien ympäristökriteerien edellyttämiä toimenpiteitä, kyse on rahoitusriskistä. Toimintaympäristönsä selkeyttämiseksi rahoitusala toivoi selkeää kriteeristöä EU:lta.

Viime vuonna unionin erityisasiantuntijat jakautuivat mielipiteissään sen suhteen, ansaitseeko ydinvoima viherleiman. Ydinvoiman vähäpäästöisyydestä oltiin yksimielisiä, mutta radioaktiivisen jätteenkäsittelyn ympäristövaikutuksista osa asiantuntijoista halusi lisää analyysia.

Vielä on aikaa vaikuttaa

Seuraavaksi JRC:n raporttia arvioivat Euratom-sopimuksen artikla 31:n asiantuntijat säteilysuojan ja jätteenkäsittelyn osalta. Lisäksi komission asiantuntijat arvioivat terveysvaikutuksia.

Lopullinen päätös tulee siis kesällä. Komissiosta viestitään, että arvioinnista tulee tiukka – sen uskottavuutta pidetään elintärkeänä. Mikäli jatkokäsittely pohjautuu puhtaasti tieteelliseen perustaan, ydinvoima-alalla ollaan luottavaisia prosessin lopputulokseen. Pelkona on kuitenkin taksonomia-kriteeristön voimakas politisoituminen.

Vielä on aika vaikuttaa.

Raportin voit lukea tästä linkistä.

Teksti: Pasi Tuohimaa, Kuvat: Natalie Kylliäinen, Pasi Tuohimaa, Jere Lahdenperän kotialbumi.