Olkiluodon vuosihuollot alkavat sunnuntaina

22.4.2021

Huhtikuun 25. päivä alkavat Olkiluodon ydinvoimalaitoksen vuosihuollot toteutetaan jälleen poikkeuksellisin järjestelyin koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi voimalaitosalueella ja Olkiluodon lähialueilla.

Olkiluoto 1 -laitosyksiköllä (OL1) on vuorossa polttoaineenvaihtoseisokki. Laitosyksikkö irrotetaan valtakunnan verkosta sunnuntaina 25. huhtikuuta ja tahdistetaan takaisin valtakunnan verkkoon suunnitelman mukaisesti 10. toukokuuta. Polttoaineenvaihdon lisäksi OL1:lla tehdään useita töitä, joista osa siirrettiin koronavirusepidemian vuoksi viime vuoden vuosihuolloista. Tehtäviä töitä ovat muun muassa päämuuntajan vaihto ja reaktorin primääripiirin painekoe.

OL2:n vuosihuolto alkaa sunnuntaina 16. toukokuuta ja päättyy kesäkuun puolivälissä. OL2:lla tehdään huoltoseisokki, jonka suurimpia töitä polttoaineenvaihdon lisäksi ovat muun muassa sammutetun reaktorin jäähdytysjärjestelmän pumpun ja putkistojen uusinta, suojarakennuksen sähköläpivientimoduulien vaihto, syöttövesijärjestelmän kierrätyslinjan muutos, suojarakennuksen tiiveyskoe sekä reaktoritankin pohjan tarkastus ja imurointi.

Polttoaineenvaihtoseisokkiin osallistuu TVO:n oman henkilöstön lisäksi noin 800 ja huoltoseisokkiin noin 1000 ulkopuolista toimijaa. Valtaosa näistä toimijoista tulee Satakunnan alueelta ja lähiseuduilta. Ulkomailta vuosihuoltoihin saapuu reilu sata erityisosaajaa.

Vuosihuollot toteutetaan jälleen mittavin koronajärjestelyin

Olkiluodossa on tehty paljon töitä poikkeusjärjestelyiden eteen. Vuosihuoltojen toteuttamista ja työssä käytettäviä työmenetelmiä on arvioitu viime vuoden oppeja edelleen kehittäen. Käytössä on useita jo viime vuonna hyväksi havaittuja koronatoimenpiteitä. Näitä ovat muun muassa vuosihuoltoihin osallistuvien henkilöiden työ- ja ruokailuaikoja porrastaminen, suojavarusteiden käytön ja siivouksen tehostaminen sekä useiden yksittäisten työjärjestelyjen tekeminen niin, että vuosihuollot voidaan tänäkin vuonna toteuttaa turvallisesti ja laadukkaasti.

Koronatoimenpiteitä varten on tehty yli vuoden mittavaa ja sujuvaa yhteistyötä eri viranomaisten kanssa. Muun muassa Satakunnan sairaanhoitopiirin infektioyksikön kanssa on sovittu sekä kotimaisen että ulkomaisen työvoiman koronatestauskäytännöistä. Lisäksi toimenpiteissä on otettu huomioon Suomen hallituksen yleiset linjaukset ja THL:n suositukset.

Olkiluodon ydinvoimalaitos pidetään hyvässä kunnossa laitosyksiköillä vuorottelevien polttoaineenvaihtoseisokin ja huoltoseisokin avulla.