OL3 EPR:n säännöllinen sähköntuotanto alkaa tammikuussa 2020

29.11.2018

​ Teollisuuden Voima Oyj (TVO) on saanut laitostoimittaja Areva-Siemens-konsortiolta päivitetyn aikataulun OL3 EPR -laitosyksikön käyttöönotosta. Saadun tiedon mukaan Olkiluoto 3 liitetään verkkoon lokakuussa 2019 ja säännöllinen sähköntuotanto alkaa tammikuussa 2020. Areva-Siemens-konsortio ilmoitti lokakuussa päivittävänsä OL3 EPR -laitosyksikön projektiaikataulua käyttöönottotestien viivästyttyä ja toimittavansa sen TVO:lle joulukuun aikana.

Laitostoimittajan mukaan polttoaine asennetaan reaktoriin kesäkuussa 2019, laitosyksikkö liitetään ensimmäistä kertaa verkkoon lokakuussa 2019 ja säännöllinen sähköntuotanto alkaa tammikuussa 2020. Käyttöönotto-ohjelman mukaisesti laitosyksikkö tuottaa 2−4 terawattituntia sähköä vaihtelevin tehoin aikana, joka alkaa verkkoon liittämisestä ja päättyy säännöllisen sähköntuotannon aloittamiseen. Edellisen aikataulun mukaan säännöllisen sähköntuotannon oli määrä alkaa vuoden 2019 syyskuussa.

OL3 EPR -laitosyksikön käyttöönottotestit kestävät kokonaisuudessaan suunniteltua pidempään ja jatkuvat edelleen. Tehtyjen käyttöönottotestien havaintojen perusteella OL3:lla toteutetaan seuraavien kuukausien aikana automaation viimeinen muutospaketti, korjataan primääripiirin putken värinä tuentaa muuttamalla sekä jatketaan muita käyttöönottotöitä. Muutostöiden jälkeen tarvittavat osat käyttöönottokokeista toistetaan ja käyttöönotto jatkuu.

- Olemme pettyneet aikatauluviiveestä, mutta keskeistä on, että käyttöönotto tehdään kokonaisuudessaan huolellisesti, ilman kompromisseja. Meille valmistuu moderni ja turvallinen laitos, jonka käyttöönoton viimeiset vaiheet vahvistavat edelleen osaamistamme käyttövaihetta varten, OL3-projektin johtaja Jouni Silvennoinen TVO:lta sanoo.

OL3-laitostoimittajakonsortio rakentaa laitosyksikköä kiinteähintaisella avaimet käteen sopimuksella. Laitostoimittajakonsortioon kuuluvat yhtiöt AREVA GmbH, AREVA NP SAS ja Siemens AG, jotka ovat yhteisvastuussa laitostoimitussopimuksen kuuluvista velvoitteista laitosyksikön takuuajan loppuun asti.


Lisätietoja:
Jouni Silvennoinen, OL3-projektin johtaja

Haastattelupyynnöt:
Pasi Tuohimaa, viestintäpäällikkö, puh. 040 544 5001