Pääkemistin oppimatka ydinvoiman maailmaan
Olkiluoto 3 -laitosyksikön pääkemisti Kimmo Tompuri on aina ollut käsillä tekijä. Työnkuvan muuttuessa käsillä tekeminen on siirtynyt mökille ja veneilyharrastuksen pariin. Mutta mikä sai Etelä-Suomen kasvatin syömään sanansa ja palaamaan länsirannikolle – vieläpä ihan mielellään?
Lyhyt vastaus tähän olisi Olkiluoto 3. Mutta kerrotaan tarina vähän pidemmän kaavan mukaan ja palataan ensin ajassa 80-luvun loppupuolelle, vuoteen 1987. Silloin Tompuri sai ensikosketuksensa Satakuntaan suorittaessaan varusmiespalveluksensa Kuuskajaskarissa (linnakesaari Raumalla). Kokemuksesta jotakin kertoo se, että armeijasta selvittyään hän vannoi, ettei koskaan palaisi tänne. Kiinnostus käsillä tekemiseen veikin Tompurin toisaalle, Jyväskylään opiskelemaan luonnontieteitä.
- Kemistin työ on vahvasti käsillä tekemistä, kunnes hänestä tulee vanha ja hänestä tehdään asiantuntija, Tompuri veistelee pilke silmäkulmassa.
Opiskeluaikoina Tompuri onnistui hankkimaan itselleen kesätyön silloiselta Imatran Voimalta eli nykyiseltä Fortumin ydinvoimalaitokselta Loviisasta.
Olin onnekas saadessani tehdä pitkiä harjoittelupätkiä voimalaitoksella. Lama-ajan Suomessa se ei ollut itsestäänselvyys ja taisin olla ainut opiskeluporukasta, joka sai tehdä oman alan kesätöitä.
Opiskelujen jälkeen Tompurille aukesi paikka Loviisan ydinvoimalaitoksen laboratoriossa, jossa toiminta oli saatu pyörimään mukavasti. Hän siirtyi nopeasti aktiivisesta laboratoriotyöstä vastaamaan laadusta ja hoitamaan tarveainepuolta yksikön esihenkilön varahenkilönä. Mielessä pyöri kuitenkin kiinnostus prosessia kohtaan, ja siinä kohtaa kuvioihin tuli OL3.
Elettiin vuoden 2004 kevättä ja päätös Olkiluotoon rakennettavasta kolmannesta laitosyksiköstä oli tuore.
- Olin nuorin Loviisan kolmesta painevesikokemusta omaavasta kemististä ja kun Olkiluodosta kysyttiin, kiinnostaako työ uuden laitoksen parissa, ei sitä tarvinnut pitkään miettiä, Tompuri muistelee.
- Mahdollisuus ottaa käyttöön uutta laitosta ja sitä kautta oppia lisää alasta, on suurinta mitä ydinvoimalakemistille voi tapahtua.
Ja aikamoinen oppimismatka se on ollutkin. Vaikka Tompuri toi tullessaan Olkiluotoon painevesilaitososaamista, uudentyyppisen laitoksen rakentaminen ja käyttöönotto on tarjonnut sekä haasteita että ahaa-elämyksiä. Sekä loputtoman määrän palavereja, sähköposteja ja uutta teknologiaa. Bonuksena Olkiluodossa on päässyt oppimaan OL1- ja OL2-laitosyksiköiden kiehutusvesijärjestelmien toiminnan, sillä työtä tehdään kaikille kolmelle laitokselle, vaikka OL3 onkin ”se oma lapsi”.
- On ollut mielenkiintoista päästä tutustumaan eri tekniikoihin ja kyllä kiehutusvesijärjestelmistä on saanut painevesipuolelle myös tukea. On hyödyllistä osata molemmat ja peilata ristiin, Tompuri miettii.
Harva tulee edes ajatelleeksi, kuinka paljon kemiaa ydinvoimalaitoksen pyörittäminen vaatii. Kemialla pidetään yllä sopivia olosuhteita niin säteilyn ja kontaminaation määrälle kuin muun muassa materiaalien kestolle. Kemiaan liittyvillä ilmiöillä myös säädetään tehoa, ylläpidetään ja valvotaan laatua sekä tuotetaan mittaustuloksia niin omaan käyttöön kuin viranomaisiakin varten. Listaa voisi jatkaa pitkään, eikä kukaan tee sitä työtä yksin. Kemia on vahvasti tiimityötä ja tiedonjakoa. Yksi tärkeä osa työtä onkin tuen antaminen järjestelmä- ja laitetasolla sekä tekniikan että käytön henkilöstölle.
- Jos joku soittaa tai lähettää sähköpostilla kysymyksen, vastaan aina. Myös toimistoaikojen ulkopuolella. Olen sitoutunut ydinvoimaan ja vastuuntunne on olemassa 24/7, vaikkei töitä koko aika tehdäkään.
Ura Olkiluodossa on kuljettanut Tompuria asiantuntijasta, jaospäälliköstä ja tiimiesimiehestä pääkemistiksi, jonka ohessa hän on tehnyt myös yhteistyötä muiden ydinvoimalaitosten ja kansainvälisten viranomaistahojen kanssa. Omaa uraa eteenpäin katsoessaan Tompuri toivoo oppivansa ymmärtämään uuden laitoksen tapoja ja vaikutuksia entistä paremmin. Ydinvoimalaitos ei koskaan ole täysin valmis, vaan sen eteen joudutaan tekemään ylläpito-, seuranta- ja varautumistyötä. Lisäksi hän näkee mahdollisuuksia koulutuksessa ja tiedon välittämisessä eteenpäin. Kun omaan reppuun on kertynyt paljon tavaraa, sitä on ilo jakaa myös muille – niin täällä Olkiluodossa kuin maailmanlaajuisesti. Samalla pystyy ylläpitämään omaa osaamistaan ja kokemaan vielä itsekin uutta.
Ja mitä tulee siihen käsillä tekemiseen, sitä riittää mökkimaisemissa Uudessakaupungissa. Jos mökin ja purjeveneen laitolta jää aikaa, vanha perhokalastaja haaveilee myös oppivansa vielä kalastamaan merellä.
Niin, meri. Se on tärkeä osa arkea ja vahvasti läsnä myös meillä täällä Olkiluodossa.
Teksti: Johanna Innola
Kuvat: Tapani Karjanlahti