Harjannostajaiset Olkiluodon käytetyn polttoaineen välivaraston laajennustyömaalla

31.8.2012

Teollisuuden Voima Oyj viettää harjakaisia perjantaina 31.8.2012, kun ydinvoimalaitoksen käytetyn polttoaineen välivaraston laajennustyömaa nousee harjakorkeuteen. Laajennus kaksinkertaistaa käytössä olevien polttoainealtaiden kapasiteetin.

KPA-varastoksi kutsuttavaa välivarastoa laajennetaan TVO:n suunnitelmien mukaisesti sekä käyvien laitosyksiköiden OL1 ja OL2 että rakenteilla olevan OL3-laitosyksikön käytettyjen polttoaine-elementtien välivarastoimiseksi tulevaisuudessa. Välivaraston laajennustyöt alkoivat kesällä 2010. Projekti on edennyt aikataulun mukaisesti, ja tällä hetkellä massiiviset betonointityöt ja varastohallin rungon pystytys ovat valmiina.

– Projektin mukaiset työt saadaan valmiiksi kesällä 2013. Tämän jälkeen aloitamme käyttöönottovaiheen, ja vuoden 2014 alussa on tarkoitus ottaa KPA-varaston laajennusosa virallisesti käyttöön, kertoo TVO:n toimistopäällikkö Juha Riihimäki.

Parhaillaan työn alla ovat polttoainealtaiden vuoraustyöt. Rakennus saadaan sateelta suojaan syksyn aikana. Välivarastolla on tällä hetkellä säilössä suurin osa niistä polttoaine-elementeistä, joita on käytetty Olkiluoto 1- ja Olkiluoto 2-laitosyksiköiden sähköntuotantoon yli 30 vuoden ajan noin neljä vuotta kerrallaan. Loput käytetyistä elementeistä on varastoituna reaktorihallien polttoainealtaissa.

KPA-varastolta polttoaine-elementit siirretään aikanaan loppusijoitettavaksi kupari-valurauta-kapseleissa ONKALOn yhteyteen louhittavaan loppusijoitustilaan. Loppusijoitusvalmius on tarkoitus saavuttaa noin vuonna 2020.

Välivaraston laajennustyön yhteydessä toteutetaan myös turvallisuusparannuksia, kuten uusia lisäjäähdytysveden syöttömahdollisuuksia. Lisäksi varaston ympärille rakennetaan korkeat maavallit ulkoisen turvallisuuden vahvistamiseksi.

Lisätietoja: Toimistopäällikkö Juha Riihimäki, p. 02 8381 5300.