Säteilyturvakeskus ei näe estettä lisäajan myöntämiselle

18.8.2014

​Säteilyturvakeskus (STUK) on tänään maanantaina 18.8.2014 julkaisemassaan tiedotteessa todennut, ettei Teollisuuden Voiman (TVO) työ- ja elinkeinoministeriöltä hakemalle uudelle Olkiluoto 4 -laitosyksikön rakentamisluvan määräajalle ole ydinturvallisuuden kannalta estettä.

STUKin käsityksen mukaan lisäaika voidaan käyttää hyödyllisesti kehittämällä valitun laitosvaihtoehdon turvallisuusominaisuuksia, päivittämällä laitospaikkaa koskevia selvityksiä ja kehittämällä TVO:n asiantuntemusta ja johtamisjärjestelmää.

STUK toteaa työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa, että sen vuonna 2009 TVO:n OL4-hankkeesta tekemä alustava turvallisuusarvio pätee yhä.

STUK antoi lausuntonsa myös käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen laajentamista koskevan alustavan turvallisuusarvion ajantasaisuuteen. Posiva on periaatepäätöshakemuksessaan todennut, että OL 3:n ja OL 4:n käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittaminen alkaisi 2070-luvulla. STUKin arvion mukaan aikataulun vähäisellä muutoksella ei ole turvallisuusmerkitystä.