Teollisuuden Voima Oyj:n osavuosikatsaus tammikuu–kesäkuu 2014

15.7.2014

​Pörssitiedote 17.7.2014

TVO:n osavuosikatsaus tammi - kesäkuu 2014 liitteineen (pdf)

Vuoden ensimmäisellä puoliskolla Teollisuuden Voiman sähköntuotanto Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2 -laitosyksiköillä jatkui turvallisesti ja luotettavasti. Rakenteilla olevan Olkiluoto 3 -laitosyksikön reaktorin suojarakennuksen paine- ja tiiveyskokeet on tehty onnistuneesti. Automaation suunnittelu ja testaukset jatkuivat. TVO jätti valtioneuvostolle hakemuksen, jossa se pyytää, että Olkiluoto 4 -laitosyksikön periaatepäätöksen voimassaoloaikaa jatketaan ja rakentamislupahakemuksen jättämiselle asetetaan uusi määräaika.

Toimintaympäristö

Sähkön käyttö aleni Suomessa vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana 2,4 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Suomen hallitus perui kesäkuussa uuden voimalaitosveron ("windfall-veron") käyttöönottamisen. Eduskunnan joulukuussa 2013 hyväksymä laki ei ehtinyt tulla voimaan, koska lain käsittely Euroopan komissiossa oli kesken.

Euroopan komissio julkaisi toukokuussa tiedonannon EU:n energiaturvallisuutta käsittelevästä strategiasta. Tiedonannon pääviestinä oli, että energian vakaa saatavuus on eurooppalaisten hyvinvoinnille ja Euroopan taloudelle elintärkeää. Tiedonanto yhdessä komission tammikuussa julkaiseman ilmasto- ja energiapolitiikan vuoteen 2030 ulottuvan kehyksen kanssa ovat aineistoa uudelle parlamentille ja komissiolle.

Euroopan komission ehdottamaan ydinturvallisuusdirektiivin täydennykseen on toukokuun lopussa löytynyt jäsenmaiden hyväksymä kompromissi. Neuvosto hyväksynee direktiivin virallisesti heinäkuun aikana.

Liiketoiminnan tulos

TVO toimii omakustannusperiaatteella (Mankala-periaatteella). TVO:n tavoitteena ei ole tuottaa voittoa eikä jakaa osinkoa. Kustannukset veloitetaan osakkailta sähkön hinnassa, jolloin katsauskauden tulos on lähtökohtaisesti nolla. Osakkaat maksavat muuttuvat kustannukset toimitettujen energiamäärien mukaan ja kiinteät kustannukset omistuksen mukaisessa suhteessa riippumatta siitä, onko teho-osuutta käytetty vai ei. Toimintaperiaatteesta johtuen tulokseen perustuvia tunnuslukuja ei esitetä.

Konsernin liikevaihto katsauskaudella 1.1.–30.6.2014 oli 169,2 (1.1.–30.6.2013: 194,9) miljoonaa euroa. Sähkön toimitusmäärä osakkaille oli 7 183,0 (7 651,6) GWh. Liikevaihdon aleneminen johtuu pääosin Meri-Porin alhaisemmasta sähkön toimituksesta edelliseen vuoteen verrattuna.

Konsernin tulos oli -0,8 (31,2) miljoonaa euroa. Edellisen katsauskauden tulokseen vaikutti uuteen ydinjätehuollon tekniseen suunnitelmaan ja aikatauluun perustuvan kustannusarvion päivitykset sekä siihen liittyvän ydinjätehuoltovastuuvarauksen muutokset. Päivitysten ja muutosten positiivinen tulosvaikutus oli pääosin kertaluonteinen.

Rahoitus ja maksuvalmius

TVO:n rahoitustilanne on kehittynyt suunnitelmien mukaisesti.

TVO:n pitkä- ja lyhytaikaisten lainojen määrä, lukuun ottamatta osakkaille edelleen lainattua lainaa Valtion ydinjätehuoltorahastolta, oli katsauskauden lopussa 3 593,4 (31.12.2013: 3 426,6) miljoonaa euroa, josta huonomman etuoikeuden omaavia osakaslainoja oli 339,3 (339,3) miljoonaa euroa. Uutta pitkäaikaista lainaa nostettiin katsauskaudella 626,0 (133,0) miljoonaa euroa. Lainoja lyhennettiin katsauskauden aikana 554,5 (70,2) miljoonaa euroa.

Japan Credit Rating Agency (JCR) säilytti TVO:n luottoluokituksen tasolla AA maaliskuussa 2014, mutta muutti arviotaan yhtiön tulevaisuuden näkymistä negatiivisiksi. Toukokuussa Fitch Ratings säilytti sekä TVO:n pitkäaikaisen luottoluokituksen BBB että lyhytaikaisen luokituksen F3 ennallaan arvioiden tulevaisuuden näkymät vakaiksi. Standard & Poor's säilytti niin ikään pitkäaikaisen luottoluokituksen tasolla BBB ja lyhytaikaisen luokituksen tasolla A-2, mutta muutti yhtiön tulevaisuuden näkymät negatiivisiksi.

TVO päivitti kesäkuussa joukkovelkakirjaohjelmansa (EMTN). Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä TVO on laskenut ohjelman puitteissa liikkeeseen 500 miljoonan euron suuruisen julkisen joukkovelkakirjalainan, jonka laina-aika on 7 vuotta ja kuponkikorko 2,5 %. Varat käytettiin kesäkuussa 2016 erääntyvän joukkovelkakirjalainan takaisinostoon. Lisäksi yhtiö laski raportointikaudella liikkeeseen 18-vuotisen 45 miljoonan euron ja 10-vuotisen 20 miljoonan euron suuruiset ns. private placement -lainat. Näiden lisäksi Ruotsin markkinoilla laskettiin liikkeeseen 6-vuotinen 550 miljoonan Ruotsin kruunun suuruinen private placement -laina, josta kertyvät varat käytettiin erääntyvien SEK-määräisten velkakirjojen takaisinostoon.

OL3-projektin rahoituskulut on aktivoitu taseeseen.

TVO käyttää oikeuttaan lainata varoja takaisin Valtion ydinjätehuoltorahastolta laissa määrättyjen sääntöjen puitteissa. Lainan määrä 30.6.2014 oli 982,8 (31.12.2013: 931,7) miljoonaa euroa ja se on edelleen lainattu yhtiön A-osakesarjan osakkaille. Lainaa Valtion ydinjätehuoltorahastolta lisättiin 51,1 miljoonaa euroa 31.3.2014 (2.4.2013: 50,0 miljoonaa euroa).

Ydinvoima

Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2

Olkiluodon voimalaitosyksiköiden, Olkiluoto 1 (OL1) ja Olkiluoto 2 (OL2), sähköntuotanto katsauskaudella oli 7 091 (7 086) GWh ja käyttökerroin yhteensä 93,0 (92,9) prosenttia.

Laitosyksiköt toimivat tarkastelujakson ajan turvallisesti ja luotettavasti. OL1:n nettotuotanto oli 3 430 (3 648) GWh ja käyttökerroin 90,0 (95,7) %. OL2:n nettotuotanto oli 3 661 (3 438) GWh ja käyttökerroin 96,0 (90,1) %.

Olkiluoto 1
Keskimääräinen sähköteho MW
1.7.2013–30.6.2014

OL1_2013-07-01_2014-06-30_FI.gif

Olkiluoto 2
Keskimääräinen sähköteho MW
1.7.2013–30.6.2014

OL2_2013-07-01_2014-06-30_FI.gif

Vuosihuollot

Olkiluodon ydinvoimalaitoksen vuoden 2014 vuosihuollot toteutettiin 11.5.–9.6.2014. OL1:llä oli runsaat 17 vuorokautta kestänyt huoltoseisokki ja OL2:lla polttoaineenvaihtoseisokki, jonka kestoksi tuli vajaat 8 vuorokautta.

OL1:n vuosihuollon merkittävimpiä töitä polttoaineenvaihdon lisäksi olivat pienjännitekojeistojen uusinta kahdessa osajärjestelmässä, apusyöttövesijärjestelmän putkistomuutokset, omakäyttömuuntajan uusinta sekä useat muutos- ja huoltotehtävät.

OL2:lla oli vuorossa noin viikon mittainen polttoaineenvaihtoseisokki. Polttoaineenvaihdon lisäksi tehtiin huoltoja, korjauksia ja testauksia sekä vaihdettiin kaksi päämerivesipumppua.

TVO:n oman henkilöstön lisäksi vuosihuoltoihin osallistui alihankkijoiden työntekijöitä enimmillään noin 800 henkilöä.

Molemmat laitosyksiköt ovat käyneet vuosihuoltojen jälkeen luotettavasti.

Olkiluoto 3

Olkiluoto 3 (OL3) on rakenteilla oleva ydinvoimalaitosyksikkö, joka on tilattu kiinteähintaisena avaimet käteen -periaatteella konsortiolta (laitostoimittaja), jonka muodostavat AREVA GmbH, AREVA NP SAS ja Siemens AG. Laitosyksikön kaupallisen sähköntuotannon piti alun perin alkaa huhtikuun lopussa 2009. Valmistuminen on kuitenkin viivästynyt. Laitostoimittajan laitosyksikön asennustyöt ja automaation suunnittelu eivät ole edenneet laitostoimittajan aikataulujen mukaisesti.

Laitostoimittajan edistymisraporttien perusteella TVO tiedotti helmikuussa 2013 varautuvansa siihen, että OL3-laitosyksikön kaupallinen sähköntuotannon aloittaminen voi siirtyä vuoteen 2016. Helmikuussa 2014 TVO tiedotti, ettei se ole saanut laitostoimittajalta pyytämäänsä Olkiluoto 3 -projektin kokonaisaikataulun päivitystä. Siksi TVO ei anna arviota laitosyksikön valmistumisajasta. TVO on edellyttänyt projektin aikataulusta vastaavalta laitostoimittajalta kokonaisaikataulun päivittämistä sekä selvitystä niistä toimenpiteistä, joilla varmistetaan laitosyksikön valmistumisen edistyminen. Olkiluoto 3 -laitosyksikön sähköntuotannon alkamisen ajankohta selviää, kun laitostoimittajan aikatauluselvitys on valmistunut.

Laitosyksikön rakennustyöt ovat pääosin valmiit. Julkisivujen pellitystyöt ovat lähes valmiit. Reaktorilaitoksen pääkomponentit, kuten reaktoripaineastia, paineistin ja neljä höyrystintä, on asennettu paikoilleen ja primääripiirin putkistot hitsattu. Putkistojen hitsaukset jatkuvat dieselrakennuksissa. Reaktorilaitoksen sähkönjakelun käyttöönotto jatkuu. Suojarakennuksen paine- ja tiiveyskokeet tehtiin helmikuussa. Automaation testaukset testikentällä Erlangenissa Saksassa jatkuvat. Automaation suunnittelu ja luvitus jatkuvat. Turbiinilaitoksen käyttöönoton ensimmäinen vaihe on menossa.

Laitosyksikköä koskevista riita-asioista kerrotaan kohdassa Vireillä olevat oikeudenkäynnit ja riita-asiat.

Työmaan henkilömäärä raportointikauden lopussa oli noin 600. Laitostoimittaja on joulukuussa 2013 ilmoittamansa mukaisesti vähentänyt OL3-työmaalla toimivien alihankkijoiden ja työntekijöiden määrää. Laitostoimittaja sanoo keskittävänsä työpanokset kiireellisiin ja projektin kannalta kriittisimpiin suunnittelutehtäviin.

Työmaan työturvallisuus säilyi hyvällä tasolla.

Kaikki OL3-projektin toteutuneet aktivointikriteerit täyttävät menot on kirjattu konsernin taseen aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden hankintamenoon.

Olkiluoto 4

Eduskunta jätti 1.7.2010 voimaan valtioneuvoston 6.5.2010 tekemän myönteisen periaatepäätöksen TVO:n periaatepäätöshakemuksesta neljännen ydinvoimalaitosyksikön (Olkiluoto 4) rakentamisesta Olkiluotoon.

OL4-ydinvoimalaitoshankkeen laitosvalintaan tähtäävä kilpailuprosessi on kesken. OL3-projektin viivästymisen vuoksi tällä hetkellä ei ole mahdollista tehdä rakentamislupahakemukseen tarvittavia merkittäviä päätöksiä. TVO jätti 20.5.2014 valtioneuvostolle hakemuksen, jossa pyydetään asettamaan uusi määräaika OL4:n rakentamislupahakemuksen jättämiselle sekä päätöstä siitä, että OL4:n rakentaminen on hankkeen ajoituksen muuttumisesta huolimatta yhteiskunnan kokonaisedun mukaista. Nyt voimassa oleva määräaika rakentamislupahakemuksen jättämiselle on 5 vuotta siitä, kun eduskunta jätti OL4:n rakentamista koskevan periaatepäätöksen voimaan.

OL4-hankkeen toteutuneet aktivointikriteerit täyttävät menot on kirjattu konsernin taseen aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden hankintamenoon.

Ydinpolttoaine

Ydinpolttoainehankintojen arvo katsauskaudella oli 15,4 (16,2) miljoonaa euroa ja kulutuksen arvo 23,9 (22,9) miljoonaa euroa.

Ydinpolttoaine- ja uraanivaraston arvo 30.6.2014 oli 199,4 (31.12.2013: 207,9) miljoonaa euroa.

Ydinjätehuolto

Yhtiöllä on ydinenergialain mukaan vastuu ydinjätehuoltoon liittyvistä toimenpiteistä ja niiden kustannuksista. TVO:n käytetyn polttoaineen loppusijoituksesta huolehtii yhteisyritys Posiva Oy, jonka toisena omistajana on Fortum Power and Heat Oy.

Maanalaisen tutkimustilan ONKALOn varustelu taloteknisillä tiloilla ja järjestelmillä on valmistunut. Ilmastointi- ja nostinlaitekuilujen nousuporaukset ovat myös valmistuneet. Maanpäällisen nostinlaiterakennuksen toisen vaiheen rakentaminen on käynnistynyt.

Posivan koordinoimassa ja osin EU:n rahoittamassa loppusijoitustunnelien DOPAS-tutkimus-projektissa betonisen sulkutulpan valaminen (POPLU-osaprojekti) on käynnistymässä.

Posiva on jättänyt TEMille 20.5.2014 hakemuksen OL4-laitosyksikön käytetyn polttoaineen loppusijoitukseen liittyvän toukokuussa 2010 tehdyn periaatepäätöksen täydentämiseksi.

Loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemusta on täydennetty Säteilyturvakeskuksen (STUK) edellyttämillä lisäselvityksillä. Kesäkuussa STUK ilmoitti tarvitsevansa suunniteltua enemmän aikaa rakentamislupahakemuksen turvallisuuden arviointiin. Arvionsa mukaan STUK pystyy toimittamaan lausuntonsa loppusijoituksen pitkäaikaisturvallisuudesta TEMille tammikuussa 2015.

Olkiluodon käytetyn polttoaineen välivarastoa (KPA-varastoa) laajennetaan sekä käyvien OL1- ja OL2-laitosyksiköiden että rakenteilla olevan OL3-laitosyksikön käytettyjen polttoaine-elementtien välivarastoimiseen. Laajennus kaksinkertaistaa käytössä olevien polttoainealtaiden kapasiteetin. Laajennusosa on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2014.

Konsernitilinpäätöksen veloissa on esitetty IFRS-säännöstön mukaan laskettu ydinjätehuoltovastuuseen liittyvä varaus 909,6 (31.12.2013: 897,9) miljoonaa euroa ja varoissa on esitetty vastaava määrä yhtiön osuudesta Valtion ydinjätehuoltorahastossa.

Ydinjätehuollon tulevien kustannusten kattamiseksi yhtiö suorittaa maksuja ydinenergialain mukaisesti Valtion ydinjätehuoltorahastoon. TEM vahvisti joulukuussa 2013 yhtiön ydinjätehuollon vuoden 2013 lopun vastuumääräksi 1 317,8 (1 242,3) miljoonaa euroa ja yhtiön vuoden 2014 rahastotavoitteeksi Valtion ydinjätehuoltorahastossa 1 310,4 (1 242,3) miljoonaa euroa.

Ydinjätehuoltorahasto vahvisti maaliskuussa 2014 yhtiön vuoden 2013 ydinjätehuoltomaksuksi 56,1 (43,1) miljoonaa euroa, joka maksettiin rahastoon 31.3.2014 (2.4.2013). Vuoden 2014 ydinjätehuoltomaksu vahvistetaan maaliskuussa 2015.

Hiilivoima

Meri-Pori

TVO:n osuus Meri-Porin hiilivoimalaitoksessa tuotetusta sähköstä 1.1.–30.6.2014 oli 105,1 (583,4) GWh ja sen tuottamiseen käytettiin hiiltä 39,8 (204,1) tuhatta tonnia ja hiilidioksidipäästöoikeuksia 89,2 (473,1) tuhatta tonnia.

TVO:n osuus Meri-Porin tuotannosta
Keskimääräinen sähköteho MW
1.7.2013–30.6.2014

Meri-Pori_2013-07-01_2014-06-30_FI.gif

Investoinnit käyttöomaisuuteen ja osakkeisiin

Investoinnit olivat katsauskaudella 181,8 (175,1) miljoonaa euroa. Emoyhtiön investoinnit olivat 182,4 (141,2) miljoonaa euroa, josta OL3-projektiin kohdistui 162,2 (118,8) miljoonaa euroa.

TVO allekirjoitti toukokuussa 2013 Wärtsilä Finland Oy:n kanssa sopimuksen varavoimadieselgeneraattoreiden ja niiden apujärjestelmien toimittamisesta Olkiluotoon. Generaattoreita on yhteensä yhdeksän, ja TVO vastaa projektin rakennustöistä ja generaattoreiden liitännöistä TVO:n muihin järjestelmiin. Uusintaprojektin kokonaisinvestointi TVO:lle on yli 100 miljoonaa euroa. Projekti aloitetaan vuonna 2016 ja sen on arvioitu kestävän vuoteen 2020 saakka. Generaattoreiden vaihto toteutetaan mahdollisimman pitkälle OL1- ja OL2-laitosyksiköiden normaalin tehoajon aikana.

Meri-Porin hiilivoimalaitososuutta varten hankittuja hiilidioksidipäästöoikeuksia on luovutettu energiamarkkinavirastolle 2,7 (0,9) miljoonan euron arvosta. Katsauskaudella hiilidioksidipäästöoikeuksia on hankittu 0,5 (2,2) miljoonan euron arvosta. Hankitut päästöoikeudet kattavat yhtiön kauden hiilidioksidipäästöoikeustarpeen.

Vireillä olevat oikeudenkäynnit ja riita-asiat

TVO jätti vuonna 2012 kanteen ja vastineen Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) sääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä koskien OL3:n valmistumisen viivästymistä ja siitä aiheutuneita kustannuksia. Kanteen rahamääräinen arvio TVO:n kustannuksista ja menetyksistä oli noin 1,8 miljardia euroa, johon sisältyi TVO:n varsinainen vaatimus ja elokuuhun 2014 asti ulottuva arvio-osuus.

Välimiesmenettely alkoi joulukuussa 2008 OL3-laitostoimittajan aloitteesta. Laitostoimittajan vuonna 2013 päivittämä, vuoden 2011 kesäkuun loppuun ulottuva rahamääräinen vaatimus on yhteensä noin 2,7 miljardia euroa. Summa sisältää muun muassa laitostoimitussopimuksen viivästettyjä maksueriä noin 70 miljoonaa euroa sekä viivästyskorkoja noin 700 miljoonaa euroa ja saamatta jäänyttä voittoa noin 120 miljoonaa euroa. TVO on todennut laitostoimittajan aiemmin toimittaman kanteen perusteettomaksi, tutkii päivitetyn kanteen ja vastaa siihen asianmukaisesti.

Välimiesmenettely voi kestää useita vuosia ja siinä vaaditut määrät voivat vielä päivittyä.

Välimiesmenettelyssä esitettyjen vaatimusten perusteella TVO ei ole kirjannut saatavia eikä varauksia.

Henkilöstö

Konsernin henkilöstön määrä oli katsauskauden lopussa 933 (31.12.2013: 857, 30.6.2013: 982) henkilöä. Vakinaisen henkilöstön määrä oli jakson lopussa 765 (31.12.2013: 767, 30.6.2013: 768) henkilöä.

TVO:n hallitus nimitti Marjo Mustosen TVO:n Ydinturvallisuusosaston johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Marjo Mustonen toimii myös yhtiön Turvallisuusryhmän puheenjohtajana ja jatkaa Olkiluoto 3:n rakentamisesta vastaavana johtajana. Entinen Ydinturvallisuusosaston johtaja, Esa Mannola, jatkaa yhtiössä johtavan asiantuntijan tehtävissä. Nimitykset astuivat voimaan vuoden 2014 alusta.

Varsinainen yhtiökokous

TVO:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 27.3.2014. Yhtiökokous hyväksyi tilinpäätöksen vuodelta 2013, vahvisti tuloslaskelman ja taseen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.

Hallituksen kaikki jäsenet valittiin uudelleen. Hallitus valitsi samana päivänä pidetyssä järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajaksi Matti Ruotsalan ja varapuheenjohtajaksi Lauri Virkkusen. Hallitus valitsi myös keskuudestaan hallituksen valiokuntien jäsenet ja puheenjohtajat.

Tilintarkastus

Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.

Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät

TVO:n toiminnan merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät on esitetty vuoden 2013 hallituksen toimintakertomuksessa.

Tarkastelujakson aikana ei ole ilmaantunut yhtiön toimintaan liittyviä merkittäviä uusia riskejä.


Arvio loppuvuoden kehityksestä

Alkaneella tilikaudella sähköntuotannon odotetaan jatkuvan edellisen vuoden tapaan. Olkiluodon ydinvoimalaitoksen tuotantoedellytykset ovat hyvät. Ydinpolttoaineen saatavuus on varmistettu pitkäaikaisin sopimuksin.

OL3-ydinvoimalaitosyksikön toteutusta ja tuotantokäyttöön valmistautumista jatketaan.

TVO arvioi, että päätös OL4-laitosyksikön rakentamislupahakemuksen mahdollisesta uudesta määräajasta saadaan vuoden 2014 aikana.

Meri-Porin hiilivoimalaitoksen kapasiteettia käytetään aiempien periaatteiden mukaisesti.

Posiva valmistautuu kapselointi- ja loppusijoituslaitoksen rakentamisen aloittamiseen rakentamisluvan myöntämisen jälkeen.

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

Katsauskauden päättymisen jälkeen ei ole ollut olennaisia tapahtumia.

16.7.2014

Teollisuuden Voima Oyj
Hallitus

Lisätietoja:
Talousjohtaja Anja Ussa, puh. 02 8381 6100