​Olkiluodon vuosihuollot ovat päättyneet

10.6.2014

Vuosihuollot ovat päättyneet Olkiluodossa myös OL2:n polttoaineenvaihtoseisokin osalta. Laitosyksikkö kytkettiin takaisin sähköntuotantoon 9. kesäkuuta klo 12.54 vain muutama tunti suunniteltua myöhemmin. OL1 kytkettiin sähkönjakeluun jo 29. toukokuuta.

OL1:llä oli tänä vuonna huoltoseisokki, jonka kestoksi tuli 17 päivää 7 tuntia 4 minuuttia. OL2:n polttoaineenvaihtoseisokin pituus oli 7 päivää 19 tuntia ja 11 minuuttia.

OL2:lla tehtiin polttoaineenvaihdon lisäksi pienempiä huoltoja, korjauksia ja testauksia sekä vaihdettiin kaksi päämerivesipumppua. Huoltotöihin osallistui TVO:n oman henkilöstön lisäksi noin 500 alihankkijaa. Henkilötyötunteja tehtiin noin 30 000.

Olkiluodon ydinvoimalaitos pidetään jatkuvasti uudenveroisessa kunnossa laitosyksiköillä vuosittain vuorottelevien polttoaineenvaihto- ja huoltoseisokkien avulla. Jokaiselle laitteelle ja komponentille määritettyä tarkkaa huolto- ja vaihtoaikataulua noudatetaan vuosihuollon aikana tarkasti. Hyvällä ennakkosuunnittelulla pyritään estämään turvallisuudelle tai tuotannolle tärkeiden laitteiden ja niiden osien vikaantuminen. Lisäksi TVO tekee laitosyksiköillä mittavia modernisointihankkeita noin viiden vuoden välein.

Lisätietoja: Tuotantojohtaja Mikko Kosonen, puh. 02 8381 2100.