Suomen ydinvoima-alan ensimmäinen kansainvälinen Nordic Nuclear Forum oli menestys

7.2.2019

​ Yli 500 ilmoittautunutta ja lähes kuusisataa kävijää, 40 näytteilleasettajaa esittelemässä toimintojaan ja suuri määrä kansainvälisisä asiantuntijoita esitelmöimässä lavalla.

Torstaina 6. helmikuuta Finlandia-talossa päättynyt kaksipäiväinen Nordic Nuclear Forum -konferenssi oli lähes kaikilla mittareilla mitattuna menestys.

Myös Teollisuuden Voima ja Posiva olivat vahvasti mukana tapahtumassa, jossa innostuttiin keskustelemaan, jakamaan näkemyksiä ja avaamaan käytännön kokemuksia ydinvoiman koko elinkaareen ja sen rooliin ilmastonmuutoksen torjunnassa liittyvistä ajankohtaisista asioista.

Kuvakollaasi.jpg

Finlandia-talon keskusaulan oman standin ja virtuaalitilan lisäksi TVO-konsernilla oli tapahtumassa neljä korkeatasoista puhujaa. TVO oli myös näkyvästi mukana business-tapaamisissa. Erilaisissa virtuaalisissa maailmoissa saattoi vierailla vaikkapa Olkiluodon ONKALOssa, Olkiluoto 3:n reaktorihallissa tai VTT:n uudessa Ydinturvallisuustalossa.

Konferenssin avasi ylijohtaja Riku Huttunen työ- ja elinkeinoministeriöstä. Sen pääpuhuja oli Euroopan komission ydinenergiaosaston johtaja Massimo Garribba. Muita pääpuhujia olivat mm. OECD:n ydinenergiaviraston pääjohtaja William Magwood sekä maailman ydinenergiajärjestön puheenjohtaja ja Rosatomin ensimmäinen varapääjohtaja Kirill Komarov.

TVO:n toimitusjohtaja Jarmo Tanhua pohti paneelissa, mikä on ydinvoimalaitosyksikön realistinen käyttöikä ja mitkä tekijät ovat ratkaisevia pitkän eliniän kannalta. TVO:n sähköntuotannosta vastaava johtaja Marjo Mustonen kävi läpi suomalaisen ydinvoiman historiaa teemalla: 40 vuoden taloudellinen ja tekninen menestystarina, turvallisuutta jatkuvasti parantamalla.

Posiva Solutionsin toimitusjohtaja Mika Pohjonen esitteli maailman ensimmäisen loppusijoitusprojektin tilanteen ja kertoi kuinka suomalaisen loppusijoitusosaamisen vienti on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Olkiluoto 3 -projektin varajohtaja Hannu Reinvall puolestaan kertoi miten OL3:n pitkä tekninen käyttöikä on varmistettu.

Nordic Nuclear Forumin järjesti Suomessa ydinenergia-alalla toimivien organisaatioiden yleisiä toimintaedellytyksiä, yhteistoimintaa sekä kansainvälistä osaamista ja tunnettavuutta edistävä FinNuclear ry.

Konferenssin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, työ- ja elinkeinoministeriön ydinenergia ja polttoaine -ryhmän vetäjä Liisa Heikinheimo paljasti päätöspuheessaan, että seuraava ja toinen Nordic Nuclear Forum järjestetään kesäkuussa 2021.

teksti: Pasi Tuohimaa
kuvat: Tapani Karjanlahti