​Radiokemisti, joka syntyi samana päivänä kun Olkiluoto 1 kytkettiin verkkoon

13.7.2018

​ Vuonna 2008 OL3-projektin radiokemistinä aloittanut Antti Hatakka uskoo, että uuden laitosyksikön käynnistäminen on ainutlaatuinen tilaisuus oppia uutta ydinvoimasta.

- Olin sen verran hätäinen vauva, että synnyin noin viisi viikkoa etuajassa. Minut kytkettiin keskoskaappiin samana päivänä, kun Olkiluodon ensimmäinen laitosyksikkö kytkettiin verkkoon, TVO:n radiokemisti Antti Hatakka naurahtaa.

Hatakka mainitsi työhakemuksessa oman syntymäpäivänsä ajallisen yhteyden Olkiluoto 1:n sähköntuotannon aloittamiseen.

- Ehkä osasin muotoilla kiinnostukseni oikein, sillä minut valittiin tehtävään. Luotimme siihen, että teologin koulutuksen saanut vaimoni saa töitä, kunhan perheen radiokemisti työllistyy, Hatakka kertoo.

Työtä laajassa yhteistyöverkostossa

Radiokemistit ovat ympäristön radioaktiivisuuden, ydinturvallisuuden, ydinjätteiden käsittelyn ja loppusijoituksen sekä radionuklidien lääketieteellisen käytön asiantuntijoita. TVO:ssa työ merkitsee laajaa yhteistyötä eri alojen ammattilaisten, muiden ydinvoimalaitosten sekä viranomaisten kanssa.

- Tiimissämme on noin 23 työntekijää. Säteilymittaukset ovat osa työtämme, samoin radiokemiallisten prosessien toiminnan seuranta. Erityisesti häiriötilanteissa meillä on tärkeä asiantuntijarooli, Hatakka kertoo.

Hatakan ensimmäinen muistikuva ydinvoimasta on vuodelta 1986, kun maailmaa kohahdutti Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus.

- Vasta yliopistossa ydinvoimaan liittyvät asiat tulivat tarkemmin tutuiksi radiokemian opintojen myötä. Itse näen ydinvoiman tärkeänä vaihtoehtona fossiilisille polttoaineille, Hatakka pohtii.

Hatakka kokee olevansa once in a lifetime -tilanteessa saadessaan olla osa Olkiluoto 3:n käynnistämistä. Uuden ydinvoimalayksikön käyttöönotto on harvinainen hetki ja tarjoaa hienon tilaisuuden oppia uutta.

Entä 40-vuotisjuhlat – miten niitä vietetään?

- Muutimme vappuna perheemme kanssa omakotitaloon, ja olen pohtinut, että voisimme viettää samaan aikaan sekä tupaantuliaisia että 40-vuotisjuhlia. Toisaalta meillä on lukio- ja yliopistoaikaisista ystävistä koostuva porukka, jossa varmasti keksitään jotain, kertoo Raumalla asuva Hatakka.

- Ja sehän on hauskaa, että täydet kympit tulevat täyteen aina samaan aikaan Olkiluodon sähköntuotannon aloittamisen kanssa. Uskallan juhlapäivinä luvata kaikille kakkukahvit, Hatakka sanoo.

Antti_Hatakka-www.jpg
 ”Kahta samanlaista päivää kymmenen viime vuoden aikana ei ole ollut”, kertoo radiokemisti Antti Hatakka.


Teksti: Timo Sillanpää
Kuva: Tapani Karjanlahti