Ydinvoiman rakentamisen on oltava nopeampaa ja edullisempaa

29.1.2018

​​Olkiluodon ydinvoimarakentamisesta on viime vuodet raportoitu ahkerasti eri puolilla maailmaa julkaistavissa medioissa. Yksi OL3 EPR:ää tiiviisti seuraavista toimittajista on Financial Timesin energia-alan erikoistoimittaja Andrew Ward.

OL3 EPR on ensimmäinen uusi ydinvoimala Euroopassa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Wardin mukaan laitoksen käynnistymisestä tulee eurooppalaisittain merkittävä hetki.

- Viivästymisten ja ylittyneiden kustannusten takia hanke on jäänyt negatiivisten uutisten vangiksi. Siksi OL3 EPR:n valmistuminen on tärkeää koko eurooppalaisen ydinvoimateollisuuden kannalta. Se on osoitus EPR-teknologian toimivuudesta. Samalla se muistuttaa ydinvoiman eduista eli energiaturvallisuudesta ja hiilen käytön vähentämisestä, Ward sanoo.

Wardin mukaan vastoinkäymiset on osattava hyödyntää, jotta jatkossa rakennettavilla reaktoreilla olisi edellytykset valmistua nopeammin ja edullisemmin.

- Täällä pidetään ratkaisevan tärkeänä sitä, miten OL3:n, Flamanvillen sekä kahden Kiinan Taishaniin sijoittuvan EPR-reaktorin yhdistäminen verkkoon sujuu. Siten halutaan varmistaa tekniikan turvallisuuteen ja luotettavuuteen liittyvät epäilyt, Ward kertoo ydinvoimakeskustelusta Iso-Britanniassa, jossa valmistaudutaan Hinkley Pointin EPR-hankkeeseen.

Energiaturvallisuuden edistäjä


Wardin mielestä ydinvoimalla on maailmanlaajuisessa energiamurroksessa sekä mahdollisuutensa että riskinsä.

Mahdollisuus on siinä, että ydinvoima on hiilivapaa, päästötön ja luotettava energiantuotantomuoto. Se vastaa globaalisti kasvavaan energiantarpeeseen, edistää energiaturvallisuutta ja auttaa taklaamaan ilmastomuutosta.

Riskinä puolestaan on hävitä hintakilpailu tuuli- ja aurinkoenergialle.

- Jos ydinvoima aikoo lunastaa paikkansa uudessa energiajärjestelmässä ja varmistaa asemansa uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön rinnalla, reaktoreiden rakentamisen on jatkossa oltava edullisempaa ja nopeampaa. Ja jätteenkäsittely on ratkaistava, kuten Suomessa on jo tehty, Ward muistuttaa.

Jätehuolto on ratkaistava


ONKALOn myötä Suomi on ydinjätteen loppusijoittamisen edelläkävijä maailmassa. Ward onkin vaikuttunut Olkiluodossa toteutetusta ratkaisusta.

- Korkeiden kustannusten ja turvallisuusvaatimusten ohella ydinvoimarakentamisessa ja –teollisuudessa on ratkaistava myös se, mitä ydinjätteelle tapahtuu. ONKALOn rakentaessaan Suomi kulkee tämän ison kysymyksen osalta muuta maailmaa edellä.

Ward_Anthony.jpg
Andrew Ward, Financial Times (Kuva: Financial Times)