OL3 etenee kohti käyttöönottoa

3.12.2015

​Olkiluoto 3:n säännöllisen sähköntuotannon alkamiseen on vielä reilut kolme vuotta aikaa. Aikataulu on laitostoimittaja Areva-Siemensin arvio. Tulevat askelmerkit kohti käyttöönottoa ovat nyt entistä tarkemmat.

Positiivista virettä oli myös loppukesän OL3-uutisoinnissa. Projektin kannalta tärkeä automaatiojärjestelmä otti ison askeleen, kun käyttöautomaation kaapit siirrettiin hyväksyttyjen tehdastestien jälkeen Olkiluotoon.

- Automaatiotestien valmistuminen ja järjestelmän siirtäminen Olkiluotoon oli tärkeä vaihe, koska nyt asennustyöt voidaan viedä loppuun. Pääasia jatkossa on työmaan töiden edistyminen aikataulussa, TVO:n OL3-projektin johtaja Jouni Silvennoinen kertoo.

Käyttöautomaation saapuminen työmaalle näkyy Olkiluodossa. Työvoiman määrä on noussut nopealla tahdilla noin kahteen tuhanteen henkeen. Kahden vuoden valitettavan hiljainen vaihe työmaalla on nyt ohi.

Nyt siis projektissa keskitytään noin kahden tuhannen hengen voimin asennusten loppuunsaattamiseen. Näitä ovat jäljellä olevat automaatio-, laite-, putkisto- sekä kaapeliasennukset. Asennusten valmistuttua ensi keväänä aloitetaan järjestelmien koekäytöt. Samanaikaisesti keväällä 2016 haetaan OL3:lle käyttölupaa. Järjestelmien onnistuneen koekäytön ja käyttöluvan myöntämisen jälkeen aloitetaan ydintekninen käyttöönotto.

OL3:n tuotanto tulee tarpeeseen. Viime vuonna Suomi toi sähköä naapurimaista tasaisesti läpi vuoden keskimäärin 2 050 megawatin teholla. OL3 korvaa merkittävän osan tuontitarpeesta, mutta ei kokonaan. Vuoden 2015 aikana on Suomen sähköntuotannon omavaraisuus useiden voimalaitosten sulkemispäätösten takia edelleen heikentynyt.