Olkiluodon ydinvoimalaitoksen vuosihuollossa ollaan puolimatkassa

20.5.2015

​ Olkiluoto 1:n polttoaineenvaihtoseisokki on päättynyt. Laitosyksikkö kytkettiin takaisin sähköntuotantoon 14. toukokuuta klo 07.34. Täydelle teholle päästiin lauantaina 16. toukokuuta klo 01.42. Olkiluoto 2:n huoltoseisokki alkoi suunnitelman mukaan sunnuntaina 17. toukokuuta. Valtakunnan verkosta OL2 irrotettiin klo 17.42.

OL1-laitosyksikön 36. vuosihuollossa tehtiin polttoaineenvaihdon lisäksi huoltoja, korjauksia ja testauksia sekä vaihdettiin syöttövesikohdassa sekoituskohta. Suunnitellusta aikataulusta mentiin pitkäksi puolitoista vuorokautta.

OL2:lla taas alkoi pidempi noin 15 vuorokautta kestävä huoltoseisokki. Polttoaineenvaihdon lisäksi merkittävimpiä töitä ovat pienjännitekoneistojen vaihto kahdessa osajärjestelmässä sekä syöttövesijärjestelmän molempien sekoituskohtien uusinnat. Alustavan suunnitelman mukaan OL2:n vuosihuolto päättyy maanantaina 1. kesäkuuta.

TVO:n oman väen lisäksi vuosihuoltoihin osallistuu alihankkijoiden työntekijöitä enimmillään noin 800 henkilöä.

Uudenveroisessa kunnossa

Olkiluodon ydinvoimalaitos pidetään jatkuvasti uudenveroisena laitosyksiköillä vuorottelevien polttoaineenvaihto- ja huoltoseisokkien avulla.

Vuosihuolloissa noudatetaan jokaiselle laitteelle ja komponentille määritettyä tarkkaa huolto- ja vaihtoaikataulua. Hyvällä ennakkosuunnittelulla pyritään estämään turvallisuudelle tai tuotannolle tärkeiden laitteiden ja niiden osien vikaantuminen vaihtamalla ne vaihto-ohjelman mukaisesti. Näiden lisäksi laitosyksiköillä tehdään mittavia modernisointi- ja kunnossapitohankkeita noin viiden vuoden välein.

Lisätietoja:
Tuotantojohtaja Mikko Kosonen, puh. 02 8381 2100.