Uuden ydinvoimalaitosyksikön sijaintipaikaksi valittu Olkiluoto - Ensisijaisena vaihtoehtona eurooppalainen painevesireaktori

17.2.2004

Teollisuuden Voima Oy (TVO) on ilmoittanut uuden ydin­voima­laitos­yksikön tarjouskilpailuun osallistuville yrityksille, että TVO jatkaa neuvotteluja ensi­sijaisesti Framatome ANP:n ja Siemens AG:n muodostaman konsortion jättämän tarjouksen pohjalta. Tarjous koskee sähköteholtaan noin 1600 MW painevesi­reaktorilaitosta. Muitakaan vaihtoehtoja ei ole suljettu pois.

Viime vuosi oli TVO:n toiminnassa historiallinen vuosi. Vuoden 2003 syyskuussa tuli kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun ydinvoimalaitosyksikkö Olkiluoto 1 tahdistettiin ensimmäisen kerran valtakunnan verkkoon. Lokakuussa TVO valitsi uuden ydinvoimalaitosyksikön sijaintipaikaksi Olkiluodon ja joulukuussa Olkiluoto 3:n laitostoimittajaksi valittiin Framatome ANP:n ja Siemensin muodostama konsortio. Viime vuonna TVO tuotti historiansa suurimman sähkömäärän.

- Tämäkin vuosi käynnistyy yhtiön kannalta tärkeällä lupaprosessilla. Jätimme tänään Olkiluoto 3:n rakentamislupahakemuksen valtioneuvostolle, totesi toimitusjohtaja Mauno Paavola esitellessään yhtiön viime vuoden tulosta.

Olkiluodon ydinvoimalaitos on tuottanut runsaan 25-vuotisen toimintansa aikana sähköä yhteensä yli 281 miljardia kilowattituntia (kWh). Olkiluodon laitosyksiköiden yh­teis­tuotanto oli viime vuonna 14,1 miljardia kilowattituntia. Lisäksi TVO tuotti sähköä osuudellaan Meri-Porin hiilivoimalaitoksesta 1,54 miljardia kilowattituntia.  

- Viime vuonna TVO toimitti suomalaiselle yhteiskun­nalle sähköä yli 15,6 miljardia kilowattituntia. Määrä kattaa noin viidenneksen Suomessa tuotetusta sähköstä. Viime vuosi olikin TVO:n historian paras tuotantovuosi, kertoi Mauno Paavola. 

Olkiluodon voimalaitoksen molemmat yksiköt ovat toimineet turvallisesti, ympäristö­myötäisesti ja luotettavasti. Laitosyksiköiden keskimääräinen käyttöker­roin oli viime vuonna 96,3 %. Olkiluoto 1:n tuotantomäärä oli 7,1 miljardia kWh ja Olkiluoto 2:n 7,0 miljardia kWh. Ykkösyksikön käyttökerroin oli 97,0 % ja kakkosyksikön 95,5 %. Olki­luodon laitosyksiköiden luotettavan toiminnan valtakunnallinen merkitys korostui entisestään sähkönkulutuksen kasvun ja huonon vesivoimatilanteen takia.

Yhtiön investoinnit olivat viime vuonna noin 30 miljoonaa euroa ja ne kohdistuivat pääosin nykyisten laitos­yksiköiden kehittämiseen. Suurimmat investointikustannukset kohdistuivat reaktorien syöttövesijakajien sekä korkeapaineturpiinien ja välitulistimen uusimiseen. Viime vuonna aloitettu turpiinilaitosten modernisointi jatkui suunnitelmien mukaisesti ja valmistuu vuonna 2006. Tämän investoinnin kokonaiskustannukset tulevat olemaan noin 70 miljoonaa euroa. 

Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 223,3 miljoonaa euroa ja yhtiön lainojen määrä oli vuoden lopussa 236,2 miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste nousi noin 61 %:iin. Luottoluokitusyhtiö Standard & Poor's vahvisti 18.12.2003 yhtiön luottokelpoisuus­luokaksi BBB/A-2.

Rakentamislupahakemus jätettiin valtioneuvostolle

Uuden ydinvoimalaitosyksikön hankinta on edennyt suunnitelmien mukaisesti. TVO vastaanotti viime vuoden maaliskuussa tarjoukset uudesta yksiköstä, valitsi sijainti­paikan lokakuussa ja laitos­toimittajan joulukuussa. Olkiluoto 3:n rakentamista koskeva investointipäätös tehtiin joulukuussa.

- Olkiluoto 3:n rakentamis­aika­taulu on tiukka. Etenimme siinä tänään yhden askeleen jättäessämme uuden yksikön rakentamislupahakemuksen valtioneuvostolle, kertoi projektijohtaja Martin Landtman.  

Rakentamislupahakemuksessa TVO hakee ydinenergialaissa tarkoitettua lupaa uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamiselle Olkiluodon voimalaitospaikalle. Hakemus kos­kee laitosyksikköä, jonka reaktori on painevesityyppinen, lämpöteho 4300 megawattia (MW) ja nettosähköteho noin 1600 MW. Laitosyksikön rakentaa kokonaistoimi­tuk­sena Framatome ANP:n ja Siemensin muodostama konsortio. Rakentamislupahakemuksen jättämisen yhteydessä TVO toimitti Säteilyturvakeskukselle yksityiskohtaisemmat sel­vitykset laitosyksikön turvallisuudesta.

Uuden yksikön sijaintipaikka on nykyisten yksikköjen Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2 länsipuolella. Uuden yksikön rakennusten ja apurakennusten vaatima pinta-ala on noin 4 hehtaaria. Uusi voimalaitosyksikkö hyödyntää mahdollisimman paljon Olkiluodossa jo olevaa infrastruktuuria, jota myös täydennetään joiltakin osin.  

- Uusi laitosyksikkö on rakenteeltaan edistyksellinen verrattuna ny­kyisin käytössä oleviin laitoksiin. Laitosyksikkö edustaa viimeisintä kevytvesireaktoritekniikan kehityksen tasoa turvallisuuteen ja taloudellisuuteen liittyvien ominaisuuksiensa puolesta. Eräs merkittävä uusi piirre on, että sen suunnittelussa on alun perin otettu huo­mioon reaktorisydämen sulamiseen johtavien onnetto­muuksien hallinta, vaikka kyseisten vakavien onnettomuustilanteiden mahdollisuus on äärimmäisen pieni, varatoimitusjohtaja Ami Rastas kertoi. 

- Turvallisuuden lisäksi laitosyksikön suunnittelussa on kiinnitetty eri­tyistä huomiota taloudellisuuteen. Muun muassa laitosyksikön hyötysuhde runsaat 37 % on noin neljä prosenttiyksikköä suurempi kuin Olkiluodon nykyisillä laitosyksiköillä. Rakentamisajan ly­hentäminen on myös ollut eräänä keskeisenä tavoitteena, Martin Landtman totesi.

Vaikeasti vaihdettavien rakenteiden ja laitteiden suunnittelun lähtö­kohtana käytetään vähintään 60 vuoden käyttöikää. Muiden rakenteiden ja laitteiden osalta lähtökohtana on vähintään 30 vuoden käyttöikä. Uusimalla tarvittaessa viimeksi mainittuja rakenteita ja laitteita on mahdollista päästä vähintään 60 vuoden toiminta-aikaan. 

Kokonaiskustannusarvio Olkiluodon voimalaitoksen laajentamisesta yhdellä lisäyksiköllä on noin 3 miljardia euroa vuoden 2003 rahassa. Kustannusarvioon sisälty­vät laitostoimittajan vastuulla oleva laitostoimitus, TVO:n vastuulla olevat aluerakennustyöt, laitosyksikön tarvitsemat tukitoiminnot, projektin hallinta ja rakennusaikaiset korot.

- Näyttää siltä, että tämä Suomen suurin investointipäätös tehtiin oikeaan aikaan. Lisäydinvoimalla tullaan kattamaan sähkön tarpeen kasvua ja korvaamaan ikääntymisen vuoksi käytöstä poistuvaa tuotantokapasiteettia ja sähkön tuontia. Laitosyksikkö valmistuu vuonna 2009 ja uskomme sen olevan tärkeä tekijä myös Kioto-tavoitteen saavuttamisessa, Paavola totesi.  

Hankkeen johdosta TVO on täydentänyt sekä projektiorganisaatiota että yhtiön muuta organisaatiota. TVO:n ja tytäryhtiöiden henkilöstömäärä kasvoi viime vuoden aikana noin 40 henkilöllä. TVO:n palveluksessa oli vuoden lopussa 524 henkilöä ja TVO-konsernissa 569 henkilöä. 

Lisätietoja antavat:

  • toimitusjohtaja Mauno Paavola, puh. 02-8381 2000
  • varatoimitusjohtaja Ami Rastas, puh. 02-8381 3100
  • projektijohtaja Martin Landtman, puh.  02-8381 4100
  • talousjohtaja Kalus Luotonen, puh. 02-8381 6100