Olkiluodossa ei ole vakavia turvallisuuspuutteita

3.10.2012

EU:n stressitestien loppuraportin koonnut asiantuntijaryhmä totesi keväällä 2012, että Olkiluodossa ei ole turvallisuuspuutteita tai tunnistamattomia kehitystarpeita. Raportti pitää Olkiluodon erityisvahvuutena vakavien onnettomuuksien hallintajärjestelmää ja moninkertaisia sähkölähteitä.

TVO raportoi itse kattavasti ja avoimesti Olkiluodon ydinvoimalaitoksen kaikista turvallisuuteen liittyvistä ominaisuuksista Euroopan unionin niin sanottujen stressitestien yhteydessä. TVO:ssa ollaan hyvin tietoisia Olkiluodon laitosyksiköiden tilasta ja turvallisuusominaisuuksista.

Olkiluodon voimalaitosyksiköiden reaktorisydämien ja käytetyn polttoaineen altaiden jäähdytys perustuu tällä hetkellä sähkökäyttöisiin laitteisiin. Olkiluodossa on moninkertaiset sähkölähteet jäähdytysveden pumppaamiseksi reaktoreihin ja polttoainealtaisiin vakavan onnettomuuden estämiseksi.

Lisäksi TVO:lla on pitkällä olevat suunnitelmat sähköstä riippumattoman jäähdytysjärjestelmän toteuttamiseksi. Tällä järjestelmällä parannetaan entisestään laitosyksiköiden selviytymistä erittäin epätodennäköisestä tilanteesta, joissa kaikki ulkoiset ja sisäiset sähkölähteet ja sähkönjakelujärjestelmät menetettäisiin samanaikaisesti.

Olkiluodon voimalaitoksen sähkönsaantia on parannettu jatkuvasti ja laitosyksiköt ovat kehittyneet ajan kuluessa paljon. Alun perin ulkoisen sähkön menetyksen varalle oli ja on edelleen varavoimadieselit, 1980-luvulla tehtiin kytkentämahdollisuus Harjavallan vesivoimalaitoksesta, 1990-luvulla lisättiin laitosten väliset sähkönsyötöt, 2000-luvulla rakennettiin kaasuturbiinivoimalaitos Olkiluotoon.

[intlink|Ydinturvallisuus2|Kysymyksiä ja vastauksia Olkiluodon ydinvoimalaitoksen turvallisuudesta ja tehdystä turvallisuusselvityksestä]

Taustaa

Vuoden 2011 aikana TVO:n asiantuntijaryhmä teki turvallisuusselvityksen Säteilyturvakeskukselle, joka puolestaan toimitti kansallisen yhteenvedon Euroopan ydinturvallisuusviranomaisten yhteenliittymä ENSREG:lle. Stressitesteissä selvitettiin miten laitos selviää poikkeuksellisten luonnonilmiöiden aiheuttamista tapahtumista, joihin voi liittyä useiden laitosyksiköiden ja turvallisuusjärjestelmien samanaikainen toimintakyvyn menetys.

Stressitestien loppuraportin koonnut asiantuntijaryhmä on todennut, että Olkiluodossa ei ole mitään turvallisuuspuutteita tai ennen huomioimattomia kehitystarpeita, jotka vaatisivat välittömiä turvallisuusparannuksia.

ENSREG:n tekemässä stressitestien loppuraportissa Olkiluodon voimalaitos sai kiitosta monikertaisista sähkönsyötön varajärjestelmistä sekä vakavien onnettomuuksien hallintajärjestelmästä, jollaisen turvin esimerkiksi Fukushimassa olisi voitu estää suuren päästön syntyminen.