Kesäharjoittelut päätökseen

5.9.2013

Päättyneenä kesänä TVO:lla työskenteli 175 kesäharjoittelijaa ja -työntekijää. Nuorimpien työsuhde kesti noin kuukauden, ja ammattiin opiskelevien työaika vaihteli muutamasta kuukaudesta lähes puoleen vuoteen.​

Valtaosa heistä sijoittui tuotanto-organisaation monipuolisiin tehtäviin, esimerkiksi säteilynsuojeluun tai huoltopalveluihin. Myös OL3-projektin tiedonhallinta- sekä tekniikka-organisaatioissa työskenteli paljon nuoria osaajia.

Vuonna 2012 TVO työllisti 166 ja vuonna 2011 - lähes tämänkesäisen määrän - 173 kesäharjoittelijaa.

Monelle nuorelle kesätyö on ensimmäinen kokemus työelämästä ja työyhteisöön kuulumisesta. Iältään TVO:n kesätyöntekijät olivat 16–32 -vuotiaita, ja eniten kesätyöntekijöitä oli ikäryhmässä 22–24 vuotta. - Useimmat nuoret aloittavat uransa kevyistä toimisto- tai puutarhatöistä, vanhemmat alan opiskelijat tekevät lähes samoja tehtäviä kuin vakituiset työntekijät. Kesätyökokemukset ovat nuorille tärkeitä matkalla opiskeluista ammattiin ja osaksi toimivaa työyhteisöä, henkilöstöpäällikkö Jari Mörö toteaa.

TVO osallistui tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomen Lasten ja Nuorten säätiön toteuttamaan Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan, jonka tarkoitus on kehittää kesätyötä ja 16–25-vuotiaiden nuorten valmiuksia siirtyä työelämään. Hanketta on toteuttamassa laaja joukko toimijoita, joita yhdistää kiinnostus nuorten työllisyyteen sekä yli 170 yritystä ympäri Suomea. Kampanjan tavoitteena on nostaa suomalainen kesätyö seuraavalle tasolle, jolla sekä työnantaja että nuori saavat enemmän kesätyökokemuksesta.

- TVO:lle osallistuminen tarkoitti valtakunnallisen kampanjan periaatteiden soveltamista omaan toimintaan, jonka lopputuloksena otimme kesätyöntekijät entistä paremmin huomioon, Mörö kertoo.

Kesäharjoittelun onnistumista seurattiin ennen työsuhteen päättymistä pidetyissä esimiehen ja kesäharjoittelijan välisissä palautekeskusteluissa, joissa esille erityisesti nousivat hakuprosessin toimivuus, hyvä perehdyttäminen työtehtäviin ja mukava työyhteisö. Kesäharjoittelun onnistumisen seurantaa jatketaan edelleen kesäharjoittelijoille suunnatulla kyselytutkimuksella.