Ajankohtaista Olkiluoto 3:lla

18.6.2010

Olkiluoto 3 -työmaalla ahertaa nyt noin 3 900 työntekijää, joista asentajien osuus on vahvassa kasvussa. Turbiinilaitoksen päälaitteet ovat jo asennettuina. Reaktorilaitoksen puolella ovat primääripiirin komponenttien asennustyöt alkaneet. Ensimmäisenä oli vuorossa reaktoripaineastia, joka on koko laitosyksikön sydän. Seuraavaksi asennetaan paikoilleen pääkiertoputkistot ja pääkiertopumppujen pesät. Loppukesästä reaktorirakennukseen nostetaan ensimmäinen neljästä höyrystimestä.

Tämän hetken näkyvimpiä rakennustöitä on reaktorirakennuksen sisemmän kupoliosan rakentaminen. Teräsvuorauksen päälle on valettu ohut betonikerros, jonka päälle tulee toinen, paksumpi kerros betonia. Nämä betonoinnit saadaan kesän aikana päätökseen.

Turvallisuuskulttuurin kehittämiseen on työmaalla panostettu edelleen, ja työturvallisuuden taso on pysynyt hyvänä.

AREVA-Siemens-konsortio on ilmoittanut, että se ennakoi suurimman osan töistä valmistuvan vuonna 2012, ja laitoksen olevan valmiina polttoaineen lataukseen vuoden 2012 lopulla. Käyttöönotto vie useita kuukausia, joten OL3:n sähköntuotanto alkaa vasta vuonna 2013.