Eu:n komissio pitää Olkiluoto 3 investointia myönteisenä asiana

11.6.2004

EU:n komissio on antanut myönteisen lausunnon Teollisuuden Voima Oy:n (TVO) jättämästä investointi-ilmoituksesta. Komissio on käynyt ilmoituksen läpi ja toteaa komissaari Loyola de Palacion allekirjoittamassa päätöksessä, että TVO:n hanke on Euratom-sopimuksen mukainen. Lisäksi komissio pitää TVO:n hanketta myönteisenä Euroopan unionin sähköntoimitusten pitkän aikavälin varmuuden kannalta.

- Komissio on ilmaissut kantansa investointi-ilmoitukseemme ja saattanut sen tiedoksi Suomen valtiolle. Komissio katsoo, että kaikki Olkiluoto 3:n investointiin liittyvät seikat ovat sopusoinnussa Euratomin perustamissopimuksen tavoitteiden kanssa. Eduskunnan periaatepäätöksen perusteet, kuten lisäydinvoiman taloudellisuus ja merkitys Suomen hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä ovat säilyneet ennallaan ja jopa vahvistuneet, eikä niitä jatkossakaan tulisi keinotekoisesti heikentää, toteaa TVO:n toimitusjohtaja Mauno Paavola.

Euratom-sopimus edellyttää, että merkittävistä ydinvoimahankkeista on tehtävä komissiolle investointi-ilmoitus. Ilmoitus on tehtävä vähintään kolme kuukautta ennen investointipäätöstä. Ilmoituksessa selvitetään laitoksen pääominaisuudet, sijainti, taloudellisuus, rahoitusjärjestelyt ja omistussuhteet sekä jätehuoltoon ja laitoksen käytöstä poistoon liittyvät järjestelyt. 

TVO jätti Euratom-sopimuksen 41. artiklan mukaisesti Olkiluoto 3 -hanketta koskevan ilmoituksen komissiolle 3.3.2003 ja toimitti tarvittavat lisätiedot investointi­pää­tök­sen jälkeen 8.1.2004.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Mauno Paavola, puh. (02) 8381 2000

Päälakimies Risto Siilos, puh. (02) 8381 2040