Teollisuuden Voima Oyj:n osavuosikatsaus Q2 2013

16.7.2013

​Pörssitiedote 18.7.2013

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2013 liitteineen (pdf)

Vuoden ensimmäisellä puoliskolla Teollisuuden Voima Oyj:n sähköntuotanto Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2 -laitosyksiköillä jatkui turvallisesti ja luotettavasti. Olkiluoto 3 -projektissa laitosyksikön rakennustyöt ovat pääosin valmiit ja reaktorilaitoksen pääkomponentit on asennettu paikoilleen. Muiden komponenttien asennustyöt ja reaktorilaitoksen automaation suunnittelu jatkuivat. AREVA-Siemens-konsortion edistymisraporttien perusteella TVO arvioi helmikuussa, että laitosyksikön kaupallisen sähköntuotannon aloittaminen voi siirtyä vuoteen 2016. Olkiluoto 4 -hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen kuuluva tarjousvertailu on meneillään.


Toimintaympäristö

Sähkön käyttö pysyi lähes ennallaan Suomessa vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Laskua oli 0,3 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Suomen hallitus hyväksyi maaliskuussa kansallisen energia- ja ilmastostrategian päivityksen. Strategialla varmistetaan, että Suomi saavuttaa vuodelle 2020 asetetut energia- ja ilmastotavoitteet. Toukokuussa hallitus käynnisti 2050 tiekartan valmistelun, jonka avulla kasvihuonekaasupäästöjä vähennettäisiin vähintään 80 prosenttia.

Suomen hallitus on esittänyt, että hiilidioksidipäästöttömän ydin- ja vesivoiman tuotannon veroa tultaisiin perimään 50 miljoonaa euroa vuodessa. Veron yksityiskohdat ovat vielä auki. Vero otetaan käyttöön aikaisintaan vuonna 2014.

Toukokuussa Euroopan komissio esitteli luonnoksen ydinturvallisuusdirektiiviksi. Ehdotus on aiheuttanut runsasta kommentointia muun muassa ENSREGin (European Nuclear Safety Regulators Group) ja ENEFin (European Nuclear Energy Forum) taholta. Kesän aikana ehdotus on EU:n talous- ja sosiaalikomitean käsittelyssä, minkä jälkeen EU:n jäsenmaat aloittavat omat käsittelynsä alkusyksystä.

Liiketoiminnan tulos

TVO toimii omakustannusperiaatteella (Mankala-periaate). Kustannukset veloitetaan osakkailta sähkön hinnassa, jolloin katsauskauden tulos on lähtökohtaisesti nolla. Osakkaat maksavat muuttuvat kustannukset toimitettujen energiamäärien mukaan ja kiinteät kustannukset omistuksen mukaisessa suhteessa riippumatta siitä, onko teho-osuutta käytetty vai ei. Toimintaperiaatteesta johtuen tulokseen perustuvia tunnuslukuja ei esitetä.

Konsernin liikevaihto katsauskaudella 1.1. - 30.6.2013 oli 194,9 (1.1. - 30.6.2012: 169,0) miljoonaa euroa. Sähkön toimitusmäärä osakkaille oli 7 651,6 (6 822,4) GWh. Konsernin tulos oli 31,2 (-10,6) miljoonaa euroa. Katsauskauden tulokseen vaikuttaa uuteen ydinjätehuollon tekniseen suunnitelmaan ja aikatauluun perustuvan kustannusarvion päivitykset sekä siihen liittyvän ydinjätehuoltovastuuvarauksen muutokset. Päivitysten ja muutosten positiivinen tulosvaikutus on pääosin kertaluonteinen. (Katso liitetiedot: Ydinjätehuoltovastuuseen liittyvät varat ja varaus.)

Rahoitus ja maksuvalmius

TVO:n rahoitustilanne on kehittynyt suunnitelmien mukaisesti.

TVO:n pitkä- ja lyhytaikaisten lainojen määrä, lukuun ottamatta osakkaille edelleen lainattua lainaa Valtion ydinjätehuoltorahastolta, oli katsauskauden lopussa 3 301,7 (31.12.2012: 3 196,9) miljoonaa euroa, josta huonomman etuoikeuden omaavia osakaslainoja oli 339,3 (229,3) miljoonaa euroa. Uutta pitkäaikaista lainaa nostettiin katsauskaudella 133,0 (550,0) miljoonaa euroa, josta huonomman etuoikeuden omaavia osakaslainoja oli 110,0 (20,0) miljoonaa euroa). Lainoja lyhennettiin katsauskaudella 70,2 (120,6) miljoonaa euroa.

TVO allekirjoitti maaliskuussa 2011 viisivuotisen 1,5 miljardin euron syndikoidun valmiusluoton, joka sisältää kaksi vuoden mittaista pidennysoptiota. Maaliskuussa 2013 valmiusluottoa jatkettiin toistamiseen 1,45 miljardin euron osalta yhdellä vuodella.

TVO:n hallitus päätti helmikuussa ehdottaa yhtiön B-osakesarjan osakkaille uuden 300 miljoonan euron suuruisen osakaslainasitoumuksen tekemistä. Ehdottamallaan uudella osakaslainalla yhtiö varautuu ylläpitämään OL3-projektilla riittävän omavaraisuusasteen ja selviytymään mahdollisista lisäviiveistä ja lisäkustannuksista projektin loppuunsaattamisessa. Kesäkuussa kaikki yhtiön B-osakesarjan osakkaat allekirjoittivat osakaslainasopimuksen hallituksen tekemän ehdotuksen mukaisesti.

OL3-projektin rahoituskulut on aktivoitu taseeseen.

TVO käyttää oikeuttaan lainata varoja takaisin Valtion ydinjätehuoltorahastolta laissa määrättyjen sääntöjen puitteissa. Lainan määrä 30.6.2013 oli 931,7 (31.12.2012: 881,7) miljoonaa euroa ja se on edelleen lainattu yhtiön A-osakesarjan osakkaille. Lainaa Valtion ydinjätehuoltorahastolta lisättiin 50,0 miljoonaa euroa 2.4.2013 (2.4.2012: 39,2 miljoonaa euroa).

Japan Credit Rating Agency (JCR) säilytti TVO:n luottoluokituksen tasolla AA helmikuussa 2013. Fitch Ratings alensi toukokuussa TVO:n pitkäaikaista luottoluokitusta luokasta BBB+ luokkaan BBB ja lyhytaikaista luokitusta tasolta F2 tasolle F3. Standard & Poor's Rating Services säilytti TVO:n pitkäaikaisen luottoluokituksen tasolla BBB ja lyhytaikaisen luokituksen tasolla A-2. Kaikki luokittajat arvioivat TVO:n tulevaisuuden näkymät vakaiksi.

TVO päivitti kesäkuussa joukkovelkakirjalainaohjelmansa (EMTN) ja nosti ohjelmakoon 3 miljardista 3,5 miljardiin euroon. Yhtiö laski vuoden toisella vuosineljänneksellä EMTN-ohjelman puitteissa liikkeeseen 23 miljoonan euron suuruisen ns. private placement -lainan.

Yhtiö nosti kesäkuussa Olkiluoto 3 -projektiin tarkoitettua osakaslainaa 100 miljoonaa euroa sekä Olkiluoto 4 -hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaihetta varten tarkoitettua osakaslainaa 10 miljoonaa euroa.

Ydinvoima

Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2

Olkiluodon voimalaitosyksiköiden, Olkiluoto 1 (OL1) ja Olkiluoto 2 (OL2), sähköntuotanto katsauskaudella oli 7 086 (6 756) GWh ja käyttökerroin yhteensä 92,9 (88,1) prosenttia.

Laitosyksiköt toimivat tarkastelujakson ajan turvallisesti ja luotettavasti. OL1:n nettotuotanto oli 3 648 (3 137) GWh ja käyttökerroin 95,7 (81,8) %. OL2:n nettotuotanto oli 3 438 (3 619) GWh ja käyttökerroin 90,1 (94,4) %.

Olkiluoto 1
Keskimääräinen sähköteho MW
1.7.2012 - 30.6.2013




Olkiluoto 2
Keskimääräinen sähköteho MW
1.7.2012 - 30.6.2013

Vuosihuollot

Olkiluodon ydinvoimalaitoksen vuoden 2013 vuosihuollot toteutettiin 12.5. - 14.6. OL1:llä oli vajaat kahdeksan vuorokautta kestänyt polttoaineenvaihtoseisokki ja OL2:lla huoltoseisokki, jonka kestoksi tuli reilut 18 vuorokautta.

OL2:n huoltoseisokin keskeisimmät työt olivat pienjännitekojeistojen vaihto yhdessä reaktoritöiden kanssa. Laitoksen kahteen osajärjestelmään vaihdettiin modernit pienjännitekojeistot ja muuntajat, jotka täyttävät nykyaikaiset määräykset, standardit ja tulevien laitosmuutosten tarpeet. Kojeistojen uusinta on osa laitosyksiköiden suunnitelmallista pitkän aikavälin kehittämistä. Muita merkittäviä töitä olivat generaattorin staattorin korjaus, polttoaineenvaihdot, suojarakennuksen tiiveyskoe ja kahden päämerivesipumpun vaihto. OL2:n huoltoseisokissa oli mukana TVO:n oman väen lisäksi enimmillään noin 800 ulkopuolista työntekijää.

OL1:n seisokissa toteutettiin polttoaineenvaihdon lisäksi kahden päämerivesipumpun vaihto sekä vuosittaiset huollot, testaukset ja vikakorjaukset.

Molemmat laitosyksiköt ovat käyneet vuosihuoltojen jälkeen luotettavasti.

Olkiluoto 3

OL3 on rakenteilla oleva ydinvoimalaitosyksikkö, joka on tilattu kiinteähintaisena avaimet käteen -periaatteella konsortiolta (laitostoimittaja), jonka muodostavat AREVA GmbH, AREVA NP SAS ja Siemens AG. Laitosyksikön kaupallisen sähköntuotannon piti alun perin alkaa huhtikuun lopussa 2009. Valmistuminen on kuitenkin viivästynyt. Laitostoimittajan laitosyksikön asennustyöt ja automaation suunnittelu eivät ole edenneet laitostoimittajan aikataulujen mukaisesti.

Laitostoimittajan edistymisraporttien perusteella TVO tiedotti helmikuussa varautuvansa siihen, että OL3-laitosyksikön kaupallinen sähköntuotannon aloittaminen voi siirtyä vuoteen 2016. Laitostoimittaja on vastuussa aikataulusta. TVO on edellyttänyt laitostoimittajalta kokonaisaikataulun päivittämistä, uutta vahvistusta ja analyysia valmistumispäivästä sekä selvitystä niistä toimenpiteistä, joilla päivitetyssä aikataulussa pysytään.

Laitosyksikön rakennustyöt ovat pääosin valmiit. Julkisivujen pellitystyöt jatkuvat. Reaktorilaitoksen pääkomponentit, kuten reaktoripaineastia, paineistin ja neljä höyrystintä on asennettu paikoilleen, ja primääripiirin putkistot hitsattu. Höyrystimien sekundääripuolen höyry- ja syöttövesilinjojen painekokeet on tehty. Polttoaineensiirtolaitteiden asennustyöt on tehty ja siirtolaitteiden testaus polttoainerakennuksessa on käynnissä. Säätösauvojen toimilaitteiden asennukset ovat valmiit. Suojarakennuksen eristysventtiileiden tiiveyskokeet ovat meneillään. Henkilösulkujen tiiveyskokeet on tehty. Muiden komponenttien asennustyöt ja putkistojen hitsaukset sekä painekokeet jatkuivat. Reaktorilaitoksen sähkönjakelun käyttöönotto on meneillään. Reaktorilaitoksen automaation suunnittelu, dokumentointi ja luvitus ovat vielä kesken. Turbiinilaitoksella prosessijärjestelmien käyttöönottokokeet jatkuvat. TVO:n toimistorakennus on otettu käyttöön.

Laitosyksikköä koskevista riita-asioista kerrotaan sivulla 8 kohdassa "Vireillä olevat oikeudenkäynnit ja riita-asiat".

Työmaan henkilömäärä raportointikauden lopussa oli noin 2 500. Työmaan työturvallisuus säilyi hyvällä tasolla.

Kaikki OL3-projektin toteutuneet aktivointikriteerit täyttävät menot on kirjattu konsernin taseen aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden hankintamenoon.

Olkiluoto 4

Eduskunta jätti 1.7.2010 voimaan valtioneuvoston 6.5.2010 tekemän myönteisen periaatepäätöksen TVO:n periaatepäätöshakemuksesta neljännen ydinvoimalaitosyksikön (OL4) rakentamisesta Olkiluotoon.

TVO jatkoi OL4-ydinvoimalaitoshankkeen valmistelua. Suunnittelu laitosvaihtoehtojen lisensioitavuuden ja soveltuvuuden selvittämiseksi mahdollisten laitostoimittajien kanssa jatkui, samoin kuin laitosvalintaan tähtäävä hankintaprosessi. Tammikuun 2013 lopulla saatujen uutta laitosyksikköä koskevien tarjousten arviointi on käynnissä.

OL4-hankkeen toteutuneet aktivointikriteerit täyttävät menot on kirjattu konsernin taseen aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden hankintamenoon.

Ydinpolttoaine

Ydinpolttoainehankintojen arvo katsauskaudella oli 16,2 (19,1) miljoonaa euroa ja kulutuksen arvo 22,9 (21,3) miljoonaa euroa.

Ydinpolttoaine- ja uraanivaraston arvo 30.6.2013 oli 193,0 (31.12.2012: 199,7) miljoonaa euroa.

Ydinjätehuolto


Yhtiöllä on ydinenergialain mukaan vastuu ydinjätehuoltoon liittyvistä toimenpiteistä ja niiden kustannuksista. TVO:n käytetyn polttoaineen loppusijoituksesta huolehtii yhteisyritys Posiva Oy, jonka toisena omistajana on Fortum Power and Heat Oy.

Loppusijoituslaitoksen loppusijoitussyvyydessä, 420 metriä maanpinnan alapuolella, on käynnistetty Posivan koordinoima ja osin EU:n rahoittama loppusijoitustunnelin sulkemiseen liittyvä kansainvälinen kahdeksan maan koeohjelma. Posivan osuus koordinoinnin lisäksi on yhden tutkimustunneli ONKALOSSA sijaitsevan loppusijoituksen testitunnelin sulkemiskoe massiivisella betonitulpalla. Vastaavia sulkemiskokeita tehdään useassa muussakin Euroopan maassa.

ONKALOn louhintatyöt valmistuivat kesällä 2012. Viimeksi valmistuneeseen, noin kilometrin pituiseen tunneliosuuteen liittyvät rakennustekniset työt sekä tunnelin varustelu LVIS-teknisillä järjestelmillä ovat edenneet hyvin. Toisen ilmastointikuilun ja henkilönostinkuilun injektoinnit ovat viivästyneet, ja kuilujen nousuporaustyöt siirtyvät vuoden 2013 loppupuolelle. Nostinlaiterakennuksen toisen vaiheen rakentamiseen valmistaudutaan. Rakentamisen edellyttämät louhintatyöt ovat valmistuneet.

Posiva jätti 28.12.2012 käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemuksen työ- ja elinkeinoministeriölle (TEM).

Olkiluodon loppusijoitustilaan tullaan sijoittamaan TVO:n ja Fortumin Suomessa sijaitsevissa voimalaitoksissa syntyvä käytetty polttoaine.

Olkiluodon käytetyn polttoaineen välivaraston laajennus on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Laajennus kaksinkertaistaa käytössä olevien polttoainealtaiden kapasiteetin. KPA-varastoksi kutsuttua välivarastoa laajennetaan TVO:n suunnitelmien mukaisesti sekä käyvien OL1- ja OL2-laitosyksiköiden että rakenteilla olevan OL3-laitosyksikön käytettyjen polttoaine-elementtien välivarastoimiseen. Laajennusosa on tarkoitus ottaa virallisesti käyttöön vuoden 2014 alussa.

Konsernitilinpäätöksen veloissa on esitetty IFRS-säännöstön mukaan laskettu ydinjätehuoltovastuuseen liittyvä varaus 882,4 (31.12.2012: 857,6) miljoonaa euroa ja varoissa on esitetty vastaava määrä yhtiön osuudesta Valtion ydinjätehuoltorahastossa.

Ydinjätehuollon tulevien kustannusten kattamiseksi yhtiö suorittaa maksuja ydinenergialain mukaisesti Valtion ydinjätehuoltorahastoon. TEM vahvisti joulukuussa yhtiön ydinjätehuollon vuoden 2012 lopun vastuumääräksi 1 242,3 (1 207,1) miljoonaa euroa ja yhtiön vuoden 2013 rahastotavoitteeksi Valtion ydinjätehuoltorahastossa 1 242,3 (1 179,1) miljoonaa euroa.

Ydinjätehuoltorahasto vahvisti maaliskuussa 2013 yhtiön vuoden 2012 ydinjätehuoltomaksuksi 43,1 (34,1) miljoonaa euroa, joka maksettiin rahastoon 2.4.2013 (2.4.2012). Vuoden 2013 ydinjätehuoltomaksu vahvistetaan maaliskuussa 2014.

Hiilivoima


Meri-Pori

TVO:n osuus Meri-Porin hiilivoimalaitoksessa tuotetusta sähköstä 1.1. - 30.6.2013 oli 583,4 (109,5) GWh ja sen tuottamiseen käytettiin hiiltä 204,1 (37,6) tuhatta tonnia ja hiilidioksidipäästöoikeuksia 473,1 (91,5) tuhatta tonnia.

TVO:n osuus Meri-Porin tuotannosta
Keskimääräinen sähköteho MW
1.7.2012 - 30.6.2013



Investoinnit käyttöomaisuuteen ja osakkeisiin

Investoinnit olivat katsauskaudella 175,1 (169,3) miljoonaa euroa. Emoyhtiön investoinnit olivat 141,2 (168,5) miljoonaa euroa, josta OL3-projektiin kohdistui 118,8 (143,3) miljoonaa euroa.

TVO allekirjoitti toukokuussa 2013 Wärtsilä Finland Oy:n kanssa sopimuksen varavoimadieselgeneraattoreiden ja niiden apujärjestelmien toimittamisesta Olkiluotoon. Generaattoreita on yhteensä yhdeksän, ja TVO vastaa projektin mukana tulevista rakennustöistä ja generaattoreiden liitännöistä TVO:n muihin järjestelmiin. Varavoimadieselgeneraattoreiden uusintaprojekti on Olkiluodon kaikkien aikojen suurin yksittäinen laitosmuutoshanke. Uusintaprojektin kokonaisinvestointi TVO:lle on yli 100 miljoonaa euroa. Projekti aloitetaan vuonna 2016 ja sen on arvioitu kestävän vuoteen 2020 saakka. Generaattoreiden vaihto toteutetaan mahdollisimman pitkälle OL1- ja OL2-laitosyksiköiden normaalin tehoajon aikana.

Meri-Porin hiilivoimalaitososuutta varten hankittuja hiilidioksidipäästöoikeuksia on luovutettu energiamarkkinavirastolle 0,9 (6,7) miljoonan euron arvosta. Katsauskaudella hiilidioksidipäästöoikeuksia Meri-Porin hiilivoimalaitososuutta varten on hankittu 2,2 (0,1) miljoonan euron arvosta. Hankitut päästöoikeudet kattavat yhtiön kauden hiilidioksidipäästöoikeustarpeen.

Vireillä olevat oikeudenkäynnit ja riita-asiat


TVO jätti vuonna 2012 kanteen ja vastineen Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) sääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä koskien OL3:n valmistumisen viivästymistä ja siitä aiheutuneita kustannuksia. Kanteen rahamääräinen arvio TVO:n kustannuksista ja menetyksistä oli noin 1,8 miljardia euroa, johon sisältyi TVO:n varsinainen vaatimus ja arvio-osuus.

Välimiesmenettely alkoi joulukuussa 2008 OL3-laitostoimittajan aloitteesta. Laitostoimittajan viimeisin rahamääräinen vaatimus, mukaan lukien välilliset kustannukset ja viivästyskorot, on noin 1,9 miljardia euroa. TVO on todennut laitostoimittajan vaateen perusteettomaksi. Välimiesmenettely voi kestää useita vuosia ja siinä vaaditut määrät voivat vielä päivittyä.

Välimiesmenettelyssä esitettyjen vaatimusten perusteella TVO ei ole kirjannut saatavia eikä varauksia.

Henkilöstö

Konsernin henkilöstön määrä oli katsauskauden lopussa 982 (31.12.2012: 868, 30.6.2012: 971) henkilöä. Vakinaisen henkilöstön määrä oli jakson lopussa 768 (31.12.2012: 776, 30.6.2012: 761) henkilöä.

Varsinainen yhtiökokous

TVO:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 22.3.2013. Yhtiökokous hyväksyi tilinpäätöksen vuodelta 2012, vahvisti tuloslaskelman ja taseen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.

Hallituksen jäsenistä yhdeksän valittiin uudelleen. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Markus Rauramo Harri Pynnän tilalle. Hallitus valitsi samana päivänä pidetyssä järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajaksi Lauri Virkkusen ja varapuheenjohtajaksi Matti Ruotsalan. Hallitus valitsi myös keskuudestaan hallituksen valiokuntien jäsenet ja puheenjohtajat.

Tilintarkastus


Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.

Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät

TVO:n toiminnan merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät on esitetty vuoden 2012 hallituksen toimintakertomuksessa.

Tarkastelujakson aikana ei ole ilmaantunut yhtiön toimintaan liittyviä merkittäviä uusia riskejä.

Arvio loppuvuoden kehityksestä


Alkaneella tilikaudella sähköntuotannon odotetaan jatkuvan edellisen vuoden tapaan. Olkiluodon ydinvoimalaitoksen tuotantoedellytykset ovat hyvät. Ydinpolttoaineen saatavuus on varmistettu pitkäaikaisin sopimuksin.

Valmisteilla olevien uusien turvallisuusvaatimusten mukaisesti TVO jatkaa tarvittavien järjestelmämuutosten suunnittelua. Tämänhetkisen arvion mukaan muutoksilla ei ole merkittävää vaikutusta TVO:n vuotuisiin investointikustannuksiin.

OL3-ydinvoimalaitosyksikön toteutusta ja tuotantokäyttöön valmistautumista jatketaan.

OL4-ydinvoimalaitoshankkeen valmistelu etenee. Laitosvaihtoehtojen lisensioitavuuden ja soveltuvuuden selvittäminen sekä laitosvalintaan tähtäävä hankintaprosessi jatkuvat.

Meri-Porin hiilivoimalaitoksen kapasiteettia käytetään aiempien periaatteiden mukaisesti.

Posiva Oy jatkaa käytetyn ydinpolttoaineen maanalaisen tutkimustilan rakentamista, varustelua ja tutkimuksia Olkiluodossa. Maanpäällisen nostinlaiterakennuksen rakentaminen etenee. Kapselointi- ja loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemuksen käsittelyn aikana Posiva valmistautuu laitoksen rakentamisprojektien käynnistämiseen. Lisäksi ONKALOssa aloitetaan loppusijoitustekniikkaan liittyvät täyden mittakaavan kokeet.

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat


Katsauskauden päättymisen jälkeen ei ole ollut olennaisia tapahtumia.

17.7.2013

Teollisuuden Voima Oyj
Hallitus

Lehdistötiedustelut:
Viestintäjohtaja Anna Lehtiranta, puh. 02 8381 5200