 |
Suomi on osa yhteispohjoismaisia sähkömarkkinoita, joilla vallitsee vapaa kilpailu. Sähköä Suomessa tuotetaan monipuolisesti usealla eri energialähteellä ja tuotantomuodolla. Tärkeimmät sähkön tuotannon energialähteet ovat ydinvoima, vesivoima, kivihiili, maakaasu, puupolttoaineet sekä turve. Tuulivoiman osuus on pieni, mutta kasvussa.
Suomi käytti sähköä viime vuonna 84,9 terawattituntia (TWh, miljardia kilowattituntia), mikä oli vähemmän kuin kahtena aiempana vuotena. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto (CHP) kattoi sähkön käytöstä viime vuonna 31, ydinvoima 26, vesivoima 16 sekä hiili- ja muu tavanomainen lauhdutusvoima 6,7 prosenttia. Tuulivoiman osuus oli 0,2 prosenttia. Sähkön nettotuonti nousi 20 prosenttiin sähkön käytöstä. Sähkön tuonnin kasvu ja viennin tyrehtyminen merkitsivät, että lauhdutustuotanto putosi edellisvuotisesta kolmasosaan. Vuoden 2005 alussa alkanut päästökauppa on myös vaikuttanut lauhdutustuotantoon.
Sähkön käyttö supistui
Poikkeuksellisen lämpimät säät sekä paperiteollisuuden kuuden viikon työselkkaus johtivat sähkön ja lämmön yhteistuotannon supistumiseen seitsemällä prosentilla. Suomen vesitilanne ei vuoden aikana juurikaan parantunut. Vesivoiman tuotanto supistui 8,5 prosenttia ja lauhdutustuotanto 67 prosenttia, eli alle puoleen edellisvuodesta. Ydinvoiman tuotanto kasvoi kuitenkin runsaat kaksi prosenttia. Myös tuulivoiman tuotanto kasvoi viime vuonna lähes 40 prosenttia uusien laitosten myötä. Vuonna 2005 teollisuus ja rakentaminen käyttivät sähköstä 52 prosenttia, koti- ja maataloudet 25,3 prosenttia sekä palvelut ja julkinen kulutus yhteensä 19,1 prosenttia.
Ydinvoimalla historiallinen vuosi
Vuosi 2005 oli ydinvoiman osalta ennätysten vuosi. Molemmilla maamme ydinvoimalaitoksilla saavutettiin kaikkien aikojen suurin tuotanto. Loviisan voimalaitoksella ylitettiin sähköntuotannossa ensimmäisen kerran 8 TWh:n raja. Myös käyttökertoimet olivat historian parhaat: Loviisa 1: 95,4 % ja Loviisa 2: 95,7 %. Nettotuotanto vuonna 2005 Loviisa 1:llä oli 4 062 427 MWh ja Loviisa 2:lla 4 076 121 MWh. Olkiluodossakin saavutettiin vuonna 2005 kaikkien aikojen suurin tuotanto. Olkiluoto 1 tuotti sähköä 7221 GWh käyttökertoimella 98,3%, mikä hakee maailmanlaajuisestikin vertaistaan. Laitosyksiköiden Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2 yhteistuotanto vuonna 2005 oli ennätykselliset 14 217 753,9 MWh ja käyttökerroin 96,1 %.
Hiilidioksidipäästöt vähenivät yli 50 prosenttia
Hiilellä tuotetun sähkön osuus jäi vähäiseksi viime vuonna. Tuontisähkön kasvun vuoksi hiilen käyttö väheni merkittävästi. Sähkön tuotannon hiilidioksidipäästöt hiilestä, maakaasusta, turpeesta ja öljystä jäivät runsaaseen 10 miljoonaan tonniin. Vähennys edellisvuoteen oli yli 50 prosenttia.
Hintataso nousi runsaan prosentin
Sähkön verollinen kokonaishinta kotitalouksille nousi viime vuonna keskimäärin runsaan prosentin. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla energian hinta laski, mutta toisella puoliskolla kohonneiden päästöoikeushintojen vaikutus alkoi näkyä loppuasiakashinnoissa. Energian hinta nousikin noin 3 prosenttia, mutta siirtohinnat laskivat keskimäärin noin prosentin. Sähköenergian hintamuutokset loppuasiakkaille ovat kuitenkin keskimäärin pysyneet maltillisina. Kahden vuoden takaiseen tilanteeseen verraten hinnat ovat jopa hieman laskeneet.
Sähkön käytön ennustetaan kasvavan vuonna 2006
Sähkön käyttö Suomessa on vähentynyt edellisvuodesta hyvin harvoin. Vuosina 1991 ja 1975 oli pieniä vähennyksiä. Suurempia vähennyksiä oli yleislakkovuonna 1956, sekä toisen maailmansodan aikaan ja heti sen jälkeen. Ennuste tälle vuodelle on nousujohteinen; mikäli kuluva vuosi on työmarkkinoilla levollinen ja lämpötilat ovat normaalit, sähkön käyttö kasvaa. Pidemmällä aikajänteellä tarkasteltaessa sähkön käyttö kasvaa lähes kaksi prosenttia vuodessa.
 |

|
|
 |
| SÄHKÖVUOSI 2005 |
 |
- Hiilidioksidipäästöt vähenivät: <50%
- Sähkön käyttö: -2,5 %
- Kotitalouksien sähkön käyttö: +1,1 %
- Teollisuuden sähkön tarve: -6,2 %
- Sähkön verollinen kokonaishinta: <1%
- Loviisan voimalaitoksen vuosituotanto ylitti 8 000 GWh:n rajan
- Olkiluoto 1 teki huippulukemat tuottamalla käyttökertoimella 98,3% sähköä 7 221 GWh
- Olkiluodon kokonaistuotanto oli ennätyksellinen: 14 218 GWh
|
| |
|
 |
 |
|
 |