Olkiluodossa on käynnissä Suomen teollisuushistorian suurin rakennusprojekti. Laitostoimittajan puolelta projektia vetää saksalainen tohtori Ulrich Giese, joka pitää urakkaansa sekä hyvin haasteellisena että hyvin antoisana.

Juhani Ikonen

Olkiluoto 3 on monellakin tavalla poikkeuksellinen projekti. Hanke on itsessään maamme teollisuushistorian suurin, OL3:sta tulee maailman tähän mennessä tehokkain voimalaitosyksikkö, laitostoimittajana on ranskalais-saksalainen konsortio, ja projektiin osallistuu yhtiöitä maapallon kaikilta mantereilta. Itse Olkiluodon työmaalla ahertaa työntekijöitä paristakymmenestä eri maasta, ja kaikkiaan projektissa on mukana yrityksiä tällä hetkellä noin 25 maasta. – Jo laitostoimittajankin kokoonpano on lähtökohtaisesti monikulttuurinen, toteaa Ulrich Giese. – Laitoksenhan toimittaa konsortio, jonka muodostavat ranskalainen Framatome ANP ja saksalainen Siemens. Meillä on ollut tässä viimeiset viisi vuotta tietynlainen saksalais-ranskalaisen yhteistoiminnan opettelujakso. Toimintatavat ja
-kulttuurit voivat eri maissa olla joskus paljonkin toisistaan poikkeavia. Kumpikin osapuoli on halunnut vilpittömästi perehtyä toisen tapaan ajatella ja toimia, ja mielestäni me olemme edistyneet aika hyvin tässä yhteisessä pyrkimyksessä. Tosin me olemme työskennelleet yhdessä jo 1990-luvulla, jolloin EPR- eli European Pressurized Water Reactor -laitoskonsepti kehitettiin ranskalais-saksalaisena yhteistyönä. Haluan kuitenkin korostaa erityisesti, että Olkiluoto 3 on niin suuri ja haasteellinen projekti, että jokainen tiimiläisemme sekä saksalaisella että ranskalaisella puolella tekee kaikkensa, jotta yhteistyö sujuisi mahdollisimman hyvin, Giese huomauttaa.

STUK on tiukka ja asiantunteva viranomainen

	"OL3:sta tulee maailman tämän hetken tehokkain voimalaitosyksikkö, kertoo Ulrich Giese." Kuva: Juhani Ikonen

Laitostoimittajan projektijohtaja pitää kitkatonta yhteistyötä myös tilaajan ja suomalaisten viranomaisten kanssa ensiarvoisen tärkeänä. Opettelemista ja totuttelemista on ollut, eikä näkemyseroiltakaan olla alkuvaiheissa täysin vältytty. Giesen mukaan on aivan normaalia, että toisilleen outojen osapuolten yhteistyössä saattaa ilmetä alussa paljonkin näkemyseroja.

– Suomen Säteilyturvakeskus on hyvin tiukka ja vaativa viranomainen, mutta niinhän sen tuleekin olla. Viranomainen on riippumaton valvoja, jonka rooliin kuuluu ehdottoman tarkkojen ja luotettavien selvitysten vaatiminen ennen minkään projektin osa-alueen hyväksymistä. Meidän tähänastisen kokemuksemme mukaan STUK on kokenut ja erittäin asiantunteva valvoja, joka on kuitenkin valmis avoimeen keskusteluun, kunhan meidän argumenttimme ovat hyvin perustellut. Sanoisin, että STUKin kanssa on helppo neuvotella, koska heidän näkemyksensä pohjautuvat puhtaasti tekniseen asiantuntemukseen eikä mukana ole poliittisia taustatekijöitä, Giese erittelee.

Ulrich Giese tuli Siemensin tytäryhtiön KWU:n palvelukseen vuonna 1983. Työkenttänä oli silloin Saksan uusimpien ns. Konvoi-tyypin ydinvoimalaitosten suunnittelu ja rakentaminen. OL3-projektin kansainvälisyys taas ilmenee siinäkin, että konsortion projektijohtaja sukkuloi työkseen Erlangenin, Offenbachin, Pariisin, Helsingin ja Olkiluodon välillä. Vapaa-aikaakin kiireiselle miehelle sentään kuulemma jää, ja kaikki viikonloput hän pyrkii viettämään perheensä parissa kotona Erlangenissa. Perheessä on neljä lasta, joista vanhin on 12-vuotias ja nuorin vasta vuoden ikäinen. Kotona odottaa myös viulu, jonka soittaminen on ollut Ulrich Giesen mieluisa harrastus jo kahdeksanvuotiaasta lähtien.

Suomen työilmapiiri miellyttää

OL3-projektin edetessä pitemmälle laitostoimittajan projektijohtajakin joutuu olemaan paikan päällä Olkiluodossa entistä suuremman osan työajastaan. Tämä ei kuitenkaan miestä harmita, sillä hän on kovasti mieltynyt Suomeen ja suomalaiseen elämään. – Pidän todella paljon Suomen kauniista luonnosta ja tietynlaisesta hiljaisuudesta. Ovathan ihmiset täälläkin kiireisiä ja työtahti on kova, mutta minusta työntekoa ei Suomessa leimaa sählääminen ja hosuminen, ja se on minusta tosi miellyttävää. Ja tokihan minä Suomessa ollessani käyn myös saunassa, Giese hymyilee.

Energiahuollon tulevaisuus puhuttaa Saksassakin

Ydinvoiman roolia ja merkitystä energiantuotannon turvaajana arvioidaan tällä hetkellä monessa maassa uudelleen, puhutaan suorastaan ydinvoiman kansainvälisestä renessanssista. Saksassa tilanne on varsin mielenkiintoinen, sillä voimassa on hallituksen ja energiayhtiöiden välinen sopimus, jolla nykyisten laitosyksiköiden käyttöä voidaan jatkaa tietyin ehdoin niiden käyttöiän loppuun, mutta uusia yksiköitä ei rakenneta. Maan nykyinen hallitus on käynnistänyt keskustelun siitä, miten ydinvoimasta luopuminen voidaan sähköntuotannossa korvata niin, että Kioton ilmastosopimuksen ehdot pystytään samalla täyttämään. Projektijohtaja Giese toteaa, että tähän ei uskottavaa konseptia ole nykyisellään olemassa. – Saksassa ongelmana on energiakeskustelun poliittisuus ja tunnepitoisuus. Leimallista on myös ydinvoimaa vastustavien ryhmien äänekäs ja agressiivinen esiintyminen. Keskustelu on mielestäni viime aikoina ollut kuitenkin yllättävän asiallista. Yleinen suhtautuminen ydinvoimaan on ehkä hiljalleen muuttumassa myönteisemmäksi, mutta hyvin tunnepitoisessa keskusteluilmastossa on joka tapauksessa haasteellinen tehtävä saada asiallisia ydinvoima-argumentteja kuuluviin. Ehkäpä jo parin vuoden kuluttua nykyinen hallituksen ja energiayhtiöiden välinen sopimus tulee uudelleen tarkasteltavaksi, arvioi Giese.

Monikulttuurinen yhteistyö

Monikansallinen projekti on laitostoimittajan projektijohtajalle varsin haasteellinen ja yllätyksiä sisältävä työmaa. Giese on kokenut kansainvälisen organisaation johtamisen jännittävänä ja antoisana tehtävänä.

– Meillä on erilaiset tavat ajatella ja toimia, mutta minusta se ei ole ongelma vaan mahdollisuus. Itse pidän äärimmäisen mielenkiintoisena haasteena saada eri työkulttuurit pelaamaan yhteen ja hyödyntää kunkin parhaita piirteitä yhteisen päämäärämme saavuttamiseksi. Oman aspektinsa monikansallisen projektin toimintaan tuo tietysti myös se, että työkielenä käytettävä englanti ei ole käytännöllisesti katsoen kenenkään oma äidinkieli. Kun ranskalaiset, saksalaiset, suomalaiset ja monet muut työskentelevät yhdessä englanniksi, tulee eteen myös käsitteitä ja merkityksiä, joiden sisältö ymmärretään hieman eri tavoin. Tämä voi aiheuttaa joskus asioiden erilaisia tulkintoja ja pieniä väärinkäsityksiä, mutta tämä ei muodosta isompaa ongelmaa, kun asia tiedostetaan.