TVO

Teho     Olkiluoto 1:     Olkiluoto 2:     Tuotantokaaviot

Ajankohtaista

  • Tiedotteet
  • Pörssitiedotteet
  • Ajankohtaiset asiat
  • OL3-uutiset
  • Julkaisut PDF-muodossa
  • Kuvapankki
  • Usein kysytyt kysymykset
  • Sisäasiainministeriön erillisohjeet
  • Arkisto
  •  

    Teollisuuden Voima Oyj:n hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös 2009

    Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2009 (PDF)

    Teollisuuden Voima Oyj - Toimintakertomus  ja tilinpäätös 2009 (PDF)


    Toimintaympäristö

    Euroopan unionin sähköstä kolmannes tuotetaan ydinvoimalaitoksissa, joita on käytössä 15 jäsenmaassa, kaikkiaan noin 150 reaktoria. Suurin osa näistä ydinvoimalaitoksista rakennettiin 1970- ja 1980-luvuilla. Viime vuosina on kiinnostus uusien ydinvoimalaitosten rakentamiseen kasvanut jälleen voimakkaasti sellaisissakin maissa, jotka eivät tähän mennessä ole hyödyntäneet ydinvoimaa. Suunniteltuja uusia ydinvoimalaitoshankkeita on Euroopassa 16 ja enemmän kuin 16 on harkinnassa. Myös käytössä olevien ydinvoimalaitosten käyttöiän pidentämistä tutkitaan kaikkialla.

    Koko maailmassa oli vuoden 2009 lopussa käytössä 436 ydinvoimalaitosyksikköä 30 eri maassa. Näillä tuotettiin noin 16 prosenttia maailman sähköntarpeesta. Lisäksi on rakenteilla yli 50 uutta reaktoria. Lähivuosien aikana uusia ydinvoimalaitoshankkeita odotetaan Euroopan lisäksi käynnistyvän varsinkin Aasiassa (Kiina, Intia, Japani, Etelä-Korea) ja Yhdysvalloissa. Vuoteen 2030 mennessä maailmanlaajuisen ydinvoimalaitoskapasiteetin arvioidaan kasvavan nykyisestä vajaasta 400 GW:sta noin 500 GW:n tasolle.

    Suomessa eduskunta hyväksyi kesäkuussa 2009 selonteon pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiaksi. Sen mukaan sähkön tarve Suomessa tulee kasvamaan jatkossakin lamavaiheen jälkeen. Uutta kapasiteettia tarvitaan tuonnin korvaamiseksi, hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi ja lisääntyvän kulutuksen kattamiseksi. Strategian mukaan maamme sähkön hankinnan tulee perustua ensisijaisesti omaan kapasiteettiin ja sen tulee pystyä kattamaan huipun aikainen kulutus ja mahdolliset tuontihäiriöt. Oman kapasiteetin rakentamisessa etusijalle tulee asettaa päästöttömät ja vähäpäästöiset laitokset. Poliittisessa päätöksenteossa varaudutaan myös lisäydinvoiman rakentamiseen.

    Vuonna 2009 Suomessa käytettiin sähköä 80,8 TWh. Vähennys vuoteen 2008 verrattuna oli 6,5 TWh eli 7,4 prosenttia. Sähkön käyttö väheni jo toisena vuotena peräkkäin. Syy vähennykseen oli taloudellinen taantuma, ja tämä näkyi erityisesti teollisuuden sähkön tarpeen vähenemisenä. Vuoden lopulla teollisuustuotannossa oli näkyvissä viitteitä piristymisestä. Tuotannon kasvun myötä myös teollisuuden sähkön tarve kääntyi loppuvuonna nousuun. Teollisuussektoreista metsäteollisuus oli edelleen suurin sähkön käyttäjä 19,7 TWh sähkömäärällä.

    Vuonna 2009 sähkön ja lämmön yhteistuotanto kattoi sähkön käytöstä lähes 30 prosenttia, ydinvoima 27,9 prosenttia, vesivoima 15,6 prosenttia ja hiili- ja muu lauhdevoima 11,3 prosenttia. Sähkön nettotuonilla katettiin sähkön tarpeesta 15,0 prosenttia. Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli runsaat 5 prosenttia. Tuulivoiman osuus oli 0,3 prosenttia. 


    Keskeiset tapahtumat


    TVO:n perustamisesta tuli 23.1.2009 kuluneeksi 40 vuotta. Yhtiö perustettiin tuottamaan teollisuudelle edullista sähköä, mutta vuosikymmenten kuluessa TVO:sta on kehittynyt koko Suomea palveleva sähkön tuottaja. Olkiluoto 3 -hankkeen myötä TVO:n sähkönsaajien omistuspohja laajeni ja hankkeessa on mukana yli 50 suomalaista energiayhtiötä. Vuonna 2009 Olkiluodon kaksi laitosyksikköä tuottivat noin 18 prosenttia Suomessa käytetystä sähköstä.

    Olkiluodon ydinvoimalaitos saavutti vuonna 2009 käyttöhistoriansa parhaan tuotantotuloksen. OL1- ja OL2-voimalaitosyksiköiden yhteenlaskettu sähköntuotanto oli 14,5 TWh (miljardia kilowattituntia). Yhdessä Meri-Porin hiilivoimalaitososuuden kanssa tuotanto oli 15,3 TWh.

    Suomalaisen Työn Liitto myönsi toukokuussa TVO:n Olkiluodon ydinvoimalaitoksen tuottamalle sähkölle kotimaisuutta korostavan Avainlippu-tunnuksen. Avainlippu-alkuperämerkki annettiin TVO:lle tunnustuksena suomalaisesta työstä ja osaamisesta.

    Uusi vuosihuoltorakennus, jonka rakennustyöt aloitettiin keväällä 2008, otettiin käyttöön toukokuussa.

    TVO perusti kesäkuussa 2 miljardin suuruisen joukkovelkakirjalainaohjelman (EMTN), joka on listattu Luxemburgin pörssiin. Yhtiö laski ohjelman puitteissa liikkeeseen 750 miljoonan euron määräisen seitsemän vuoden mittaisen joukkovelkakirjalainan. Lainasta saatavat varat käytetään yhtiön yleisiin rahoitustarpeisiin.

    Olkiluoto 3 -laitosyksikön rakentaminen ja laite- ja komponenttitoimitukset Olkiluotoon jatkuivat. Reaktorilaitoksen paineastia, neljä höyrystintä ja paineistin, toimitettiin Olkiluotoon ja pääkiertoputkien valmistus jatkui Ranskassa. Reaktorirakennus sai syyskuussa katon päälleen, kun teräsvuorauksen "katto" eli kupoliosa nostettiin paikalleen. OL3:n harjakaisia vietettiin 11.11.2009. Työmaavahvuus vuonna 2009 oli enimmillään noin 4300 henkilöä ja työturvallisuus säilyi edelleen hyvällä tasolla. Turpiinilaitoksella asennustyöt saatiin loppusuoralle.

    TVO on arvioinut laitostoimittajan raporttien perusteella, että laitosyksikön valmistuminen saattaa edelleen viivästyä kesäkuusta 2012, joka on laitostoimittajan viimeksi ilmoittama aikataulu. TVO on tilannut laitosyksikön kiinteähintaisena avaimet käteen -toimituksena, jossa vastuu aikataulusta on laitostoimittajalla.

    Olkiluoto 4 -hankkeen periaatepäätös on TVO:n näkemyksen mukaan kaikilta osin valmis päätöksentekoon. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on saanut kaikki hakemuksen käsittelyyn tarvittavat lausunnot, joihin liittyvän vastineen TVO on toimittanut TEMille. Eurajoen kunnan hanketta puoltava lausunto on lainvoimainen. Posiva Oy:n periaatepäätöshakemus käytetyn polttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentamiseksi OL4:ää varten on TVO:n näkemyksen mukaan myös valmis päätöksentekoon.

    OL1:n ja OL2:n vuosihuollot toteutettiin suunnitelmien mukaisesti 3.-30.5.2009.

    Vuoden aikana yhtiöön palkattiin 31 (vuonna 2008: 70) vakinaista henkilöä. Yhtiöstä lähti vuoden aikana 23 (37) vakinaista henkilöä, joista 13 (12) siirtyi eläkkeelle. 


    Konsernin liiketoiminnan tulos


    TVO toimii omakustannusperiaatteella. Syntyvät kustannukset veloitetaan vuosittain osakkailta sähkön hinnassa, jolloin tilikauden tulos lähtökohtaisesti on nolla. Osakkaat maksavat muuttuvat kustannukset toimitettujen energiamäärien mukaan ja kiinteät kustannukset omistuksen mukaisessa suhteessa riippumatta siitä, onko teho-osuutta käytetty vai ei. Toimintaperiaatteesta johtuen tulokseen perustuvia tunnuslukuja ei esitetä.

    Konsernin liikevaihto raportointikaudella oli 305,4 (257,3) miljoonaa euroa. Sähkön toimitusmäärä osakkaille oli 15 230 (15 144) GWh.

    Konsernin tulos oli 41,4 (53,1) miljoonaa euroa tappiollinen. Konsernin oikaistu tulos oli 24,4 (46,8) miljoonaa euroa tappiollinen (katso Keskeisiä tietoja ja tunnuslukuja). Liikevaihdon lisäys (50,8 miljoonaa euroa) johtui pääosin OL1:n ja OL2:n veloituksen lisäyksestä kulujen kattamiseksi.

    Liite 1: Keskeisiä tietoja ja tunnuslukuja

    TVO-KONSERNI (IFRS) (MEUR)

    2009

    2008

    2007

    2006

    Liikevaihto

    305

    257

    232

    230

    Tilikauden voitto/tappio

    -41

    -53

    -37

    4

    Tutkimustoiminnan menot

    21

    21

    17

    15

    Investoinnit

    845

    610

    260

    289

    Oma pääoma

    866

    823

    918

    758

    Pitkä- ja lyhytaikaiset korolliset velat (ilman lainaa VYR:ltä) *

    2 642

    2 005

    1 368

    1 246

    Osakaslainat (sisältyvät edellisiin) **

    179

    179

    179

    179

    Laina VYR:ltä

    751

    696

    648

    620

    Ydinjätehuoltoon liittyvä varaus

    633

    600

    568

    505

    Taseen loppusumma

    5 069

    4 299

    3 619

    3 228

    Omavaraisuusaste (%) ***

    28,4

    33,4

    45,6

    44,6

    Henkilöstö (keskimäärin)

    835

    812

    787

    754

    * VYR = Valtion ydinjätehuoltorahasto

    ** Huonompi etuoikeus kuin muilla lainoilla.

    *** Omavaraisuusaste (%) =   100 x    omapääoma + osakaslainat                                             
                                                                         taseen loppusumma - ydinjätehuoltoon liittyvä varaus
                                                                         - laina Valtion ydinjätehuoltorahastolta

    KONSERNIN OIKAISTU TULOS (MEUR)

    2009

    2008

    2007

    2006

    Tilikauden voitto/tappio (IFRS)

    -41

    -53

    -37

    4

    Ydinjätehuoltovastuun vaikutus * (voitto -/tappio +)

    3

    -1

    -8

    -13

    Rahoitusinstrumenttien vaikutus ** (voitto -/tappio +)

    14

    16

    -3

    -19

    Myydyn osakkuusyrityksen tulosvaikutus (FAS) (voitto - /tappio +)

    0

    1

    0

    0

    Voitto/tappio ennen tilinpäätössiirtoja

    -24

    -37

    -48

    -28

    Myyntivoitto myydystä osakkuusyrityksestä

    0

    -9

    0

    0

    Oikaistu tilikauden voitto/tappio

    -24

    -46

    -48

    -28


    * Sisältää IFRS-säännösten mukaisen ydinjätehuoltovastuun tulosvaikutukset.

    ** Sisältää ne tulevaisuuden kassavirtoja suojaavat rahoitusinstrumentit, joihin ei voida soveltaa IAS 39:n mukaista suojauslaskentaa.

    TEOLLISUUDEN VOIMA OYJ (FAS) (MEUR)
    Emoyhtiön tilinpäätös on laadittu Suomen kirjanpitolakia (FAS) noudattaen.

    2009

    2008

    2007

    2006

    2005

    Liikevaihto

    296

    245

    225

    227

    199

    Polttoainekulut

    65

    56

    66

    65

    44

    Ydinjätehuoltokulut

    66

    56

    49

    29

    27

    Muut sähköntuotannon tuotot ja kulut

    121

    109

    101

    106

    94

    Pääomakulut (poistot sekä rahoitustuotot ja -kulut)

    68

    61

    57

    56

    59

    Voitto/tappio ennen tilinpäätössiirtoja

    -24

    -37

    -48

    -29

    -24

    Investoinnit

    803

    600

    228

    275

    647

    Oma pääoma

    713

    613

    604

    408

    408

    Tilinpäätössiirtojen kertymä

    150

    175

    221

    269

    298

    Pitkä- ja lyhytaikaiset korolliset velat (ilman lainaa VYR:ltä) *

    2 587

    1 960

    1 362

    1 242

    1 146

    Osakaslainat (sisältyvät edellisiin) **

    179

    179

    179

    179

    179

    Laina VYR:ltä

    751

    696

    648

    620

    595

    Taseen loppusumma

    4 377

    3 617

    2 951

    2 639

    2 519

    Omavaraisuusaste (%) ***

    28,8

    33,1

    43,6

    42,5

    46,0

    Henkilöstö keskimäärin

    830

    806

    780

    748

    693

    * VYR = Valtion ydinjätehuoltorahasto

    ** Huonompi etuoikeus kuin muilla lainoilla.

    *** Omavaraisuusaste (%) =    100 x    omapääoma + tilinpäätössiirtojen kertymä + osakaslainat    
                                                                          taseen loppusumma - laina Valtion ydinjätehuoltorahastolta


    2009

    2008

    2007

    2006

    2005

    VARAT VALTION YDINJÄTEHUOLTORAHASTOSSA (VYR) (MEUR) 1 069,8

    1 001,2

    927,7

    864,1

    826,6

    SÄHKÖN TOIMITUS OSAKKAILLE (GWh)
    Olkiluoto 1

    7 263

    7 039

    7 317

    6 956

    7 208

    Olkiluoto 2

    7 122

    7 288

    7 032

    7 278

    6 984

    Olkiluoto yhteensä *

    14 385

    14 327

    14 349

    14 234

    14 192

    Meri-Pori

    845

    817

    1 374

    1 509

    250

    Yhteensä

    15 230

    15 144

    15 723

    15 743

    14 442

    * Sisältää tuulivoimasähköä 1,5 (1,6 vuonna 2008) GWh ja kaasuturpiinisähköä 0,5 (0,5) GWh.

    KÄYTTÖKERTOIMET (%)

    2009

    2008

    2007

    2006

    2005

    Olkiluoto 1

    97,0

    93,7

    97,5

    93,8

    98,3

    Olkiluoto 2

    95,1

    96,9

    93,7

    96,9

    94,0

    Laitosyksiköt yhteensä

    96,0

    95,3

    95,6

    95,4

    96,1

    TVO:N SÄHKÖNTOIMITUKSEN OSUUS
    SUOMEN SÄHKÖN KÄYTÖSTÄ (%)

    18,8

    17,4

    17,4

    17,5

    17,0

    Lehdistötiedustelut:
    Toimitusjohtaja Jarmo Tanhua, puh. (02) 8381 2000
    Viestintäjohtaja Anna Lehtiranta, puh. (02) 8381 5200.