Tutkimus ja kehitys
Osaamista ja yhteistyötä
TVO on panostanut 1990-luvulta lähtien tutkimus- ja kehitystoimintaan vuosittain yli 10 miljoonaa euroa. Vuonna 2006 TVO:n tutkimus- ja kehitystoiminnan kulut nousivat yli 20 miljoonaan euroon. Pysyvinä painopistealueina ovat olleet ydinjätehuoltoon, reaktoriturvallisuuteen, uusiin ydinvoimalaitoksiin ja laitosyksiköiden tekniseen kehitykseen kohdistuvat tutkimukset.
Suurimmat t&k -kustannukset muodostuvat ydinjätetutkimuksista. Käytetyn polttoaineen loppusijoitukseen tähtäävät tutkimukset on keskitetty Posiva Oy:n hoidettaviksi. TVO vastaa itse voimalaitosjätteen huoltoon ja laitosyksiköiden käytöstäpoistoon liittyvistä tutkimuksista.
Uusiin ydinvoimalaitoksiin liittyvää tutkimusta tehtiin runsaasti 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, kun TVO varautui uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamiseen. Olkiluoto 3 -laitosyksikön rakentamishankkeen käynnistyttyä toiminta on vähentynyt. OL3:n osalta TVO:n t&k-kuluiksi lasketaan STUK:en OL3-päätöksentekoa varten tilaamat päätöksenteon tukiselvitykset, joiden kustannukset laskutetaan TVO:lta. Neljännen sukupolven ydinvoimalaitosten osalta TVO on ollut mukana pienellä summalla rahoittamassa kotimaisen tutkimusohjelman suunnittelua sekä osallistunut neuvonantajan roolissa ylikriittisen paineen kevytvesireaktorin (HPLWR) EU-rahoitteiseen kehityshankkeeseen.
Polttoainetutkimusten osalta TVO osallistuu lukuisiin kansainvälisiin tutkimushankkeisiin. Näistä merkittävin on ranskalainen CABRI-hanke, jossa tutkitaan korkeapalamaisen polttoaineen käyttäytymistä onnettomuustilanteissa.
Vuonna 2006 TVO käynnisti yhteistyössä Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston kanssa EPR-laitoksia mallintavan lämpö- ja virtausteknisen koelaitteen rakentamisen. Laitteistolla voidaan tutkia EPR-tyyppisen painevesireaktorin primääripiirin käyttäytymistä erilaisissa onnettomuus- ja häiriötilanteissa. Hanke toteutetaan vuosina 2006-2010 ja se saa rahoitusta myös Fortumista ja Tekesistä. Lue lisää hankkeesta Lappeenrannan teknillinen yliopisto ydinturvallisuuden tutkimusyksikkö



