Ympäristövastuu
TVO on sitoutunut kestävän kehityksen periaatteisiin. Yhtiö tunnistaa toimintansa ympäristönäkökohdat ja minimoi sen aiheuttamat haitalliset vaikutukset sähkön tuotantoketjun kaikissa vaiheissa. TVO myös varmistaa ydinpolttoaineen turvallisen käytön raaka-aineen hankinnasta loppusijoitukseen.
TVO:n toiminta oli vuonna 2010 edellisvuosien tapaan yhtiön ympäristöpolitiikan, ympäristölupien ja ympäristöasioiden hallintajärjestelmän mukaista lukuun ottamatta vähäistä jätevedenpuhdistamon pitoisuusraja-arvon ylitystä. TVO huolehtii voimalaitosyksiköidensä ja niiden toimintaa tukevan infrastruktuurin ympäristöasioiden hallinnasta ja ympäristövaikutuksista.
TVO edellyttää yhtiön politiikkojen ja toimintaperiaatteiden mukaista vastuullista suhtautumista ympäristöasioihin myös alihankkijoiltaan ja yhteistyökumppaneiltaan.
TVO:n ympäristötase




