Entistä tehokkaampana kohti tulevaa

Päättyvä vuosi 2013 on ollut TVO:lle monessa mielessä merkittävä. Käynnissä olevat laitosyksiköt Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2 ovat saavuttaneet virstanpylväitä ja ilmastonmuutoksen hillintä on noussut yhä näkyvämmin julkiseen keskusteluun. Vaikka uusien ydinvoimalaitosten rakentamisen kalleudesta keskustellaankin, ydinvoiman tulevaisuus näyttää kohtuullisen hyvältä: se on avain ilmastonmuutoksen hillintään ja sen investoinnit toimivat vahvoina kansantaloutemme primus moottoreina.

TVO:n ydinsähkön tuotanto alkoi 35 vuotta sitten, kun Olkiluoto 1 tahdistettiin Suomen kantaverkkoon 2. syyskuuta 1978. Siitä lähtien Olkiluodosta on tuotettu perusenergiaa suomalaiselle yhteiskunnalle turvallisesti, taloudellisesti ja ympäristöä säästäen. Sekä Olkiluoto 1 että 1980 käynnistynyt Olkiluoto 2 ovat kuuluneet jatkuvasti maailman parhaiden ydinvoimalayksiköiden joukkoon. Olkiluoto 2 saavuttikin 1. marraskuuta 200 terawattitunnin rajan kaupallisessa tuotannossa. Mahtava saavutus, joka kertoo meidän hyvästä turvallisuuspainotteisesta toimintakulttuuristamme sekä ihmisten sitoutumisesta työhönsä jatkuvan parantamisen hengessä.

Huoli ydinvoiman kilpailukyvyn säilymisestä on kuitenkin otettava vakavasti. Ydinvoiman rakentamisessa investoinnit ovat isoja ja takaisinmaksuajat pitkiä. Uudet yllättävät poliittiset uhat, kuten voimalaitosvero, eivät ainakaan helpota investointien tekemistä Suomeen, ja meillä on omat ongelmamme Olkiluoto 3 -projektin viivästymisen kanssa. Tärkein tehtävämme onkin juuri nyt tehdä kaikki mahdollinen auttaaksemme laitostoimittajaamme saamaan kriittisimmät suunnittelu- ja työvaiheensa valmiiksi ja laitosyksikön varmaan sähköntuotantoon.

TVO jatkaa siis kohti tulevaa vanhoin hyviksi osoittautunein arvoin, mutta toimintojaan jatkuvasti tehostaen. Meille on tärkeintä, että omistajamme, suomalaiset teollisuus- ja energiayhtiöt, saavat jatkossakin Olkiluodosta kilpailukykyistä sähköä vuosikymmeniksi eteenpäin. Kasvihuonepäästöjen rajoittaminen ja yhteiskunnan kilpailukyvyn säilyttäminen samanaikaisesti on haastava tehtävä. Ydinvoimalla tämä on mahdollista.

Jarmo Tanhua
toimitusjohtaja

 
Varsovan ilmastokokouksen tulokset laihoja

  YK:n kansainvälisten ilmastoneuvottelujen Varsovan osapuolikokous päättyi marraskuun lopulla ristiriitaisiin tunnelmiin. Kokouksessa päätettiin, että maat antavat tietoa päästöjen vähentämistoimistaan vuoden 2015 alussa. Lue lisää
 
OL3:n suojarakennus valmistautuu paine- ja tiiveyskokeeseen

<empty>   Olkiluoto 3 -työmaalla valmistellaan reaktoripuolella suojarakennuksen paine- ja tiiveyskoetta, joka on tarkoitus tehdä alkuvuodesta 2014. Kokeen vuoksi osa rakennuksessa tehtävistä töistä keskeytetään valmistelujen ja itse kokeen ajaksi. Lue lisää
 
ONKALO-näyttely on valmistunut Olkiluotoon

  Maanalaisesta ONKALO-tutkimustilasta ja käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta kertova näyttely on valmistunut Olkiluotoon. Näyttely on sijoitettu matala- ja keskiaktiivisen ydinjätteen loppusijoitusluolan tutkimusperään. Lue lisää
 
TVO toivottaa Valoisaa Joulua ja Energistä Vuotta 2014!

  Katso TVO:n joulutervehdys.
 
Ilmasto- ja energiatutkijoiden vetoomus ydinvoiman puolesta
 

Neljä johtavaa ilmasto- ja energiatutkijaa on vedonnut ympäristöpolitiikan vaikuttajiin, jotta ne edistäisivät aiempaa turvallisemman ydinvoiman kehittämistä ja käyttöönottoa. Lue lisää

 
Venäjälle 21 uutta ydinvoimalaitosyksikköä vuoteen 2030 mennessä
 

Venäjän hallitus on hyväksynyt suunnitelmat 21 uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta yhdeksälle eri voimalaitokselle vuoteen 2030 mennessä osana alueellista energiasuunnittelua. Lue lisää

 
IEA: Maailmanlaajuisessa ydinsähkön tuotannossa ennustetaan 66 prosentin kasvua
 

IEA:n raportin mukaan ydinsähkön tuotanto saattaa kasvaa vuonna 2011 tuotetusta 2 584 terawattitunnista (TWh) 4 300 terawattituntiin vuoteen 2035 mennessä, vaikka ydinvoiman osuus kokonaistuotannosta säilyisi 12 prosentissa.
Lue lisää

 
Uuden ydinvoimalaitosyksikön rakennustyöt etenevät Vogtlessa
 

Vogtlen ydinvoimalaitoksella Georgiassa, USA:ssa, toisen AP1000-laitosyksikön pohjalaatan valutyöt on saatu valmiiksi. USA:ssa on tällä hetkellä virallisesti rakenteilla neljä laitosyksikköä. Lue lisää

 
Chicago valitsi puhtaan energian
 

Chicagon kaupunki siirtyy julkisten rakennusten ja katuvalaistuksen käyttämän sähkön hankinnassa puhtaan energian yhdistelmään. Lue lisää

 
 
 
TVO lyhyesti   TVO:n viestintä   Uutiskirjeen toimittaja
         

TVO on suomalainen ydinvoimayhtiö, joka on jo yli 30 vuoden ajan tuottanut sähköä Suomelle kilpailukykyiseen hintaan, turvallisesti ja luotettavasti. Olkiluoto on ydinvoimaosaamisen keskus, jossa on syvällistä osaamista ja pitkäaikaista kokemusta sekä monipuolinen valmius myös neljännelle yksikölle.

 

Anna Lehtiranta
johtaja, Yhteiskunta

Puhelin (02) 8381 5200


TVO:n ja Olkiluodon ajankohtaisia uutisia osoitteessa www.tvo.fi. Voit tilata uutiset myös RSS-syötteenä.

 

Susan Pietilä
verkko- ja markkinointi-viestintäpäällikkö

Puhelin (02) 8381 5205
Sähköposti viestinta@tvo.fi
Mikäli haluat erota postituslistaltamme tai jos viesti on tullut osoitteeseesi virheellisesti, voit poistua listalta klikkaamalla tätä linkkiä. Mikäli haluat tehdä osoitteenmuutoksen, voit tehdä sen klikkaamalla tätä linkkiä. Tämä viesti on automaattisesti lähetetty. Älä lähetä palautetta vastaamalla suoraan tähän viestiin.