Rahoitus

Teollisuuden Voima Oyj on listaamaton julkinen osakeyhtiö, joka tuottaa sähköä omistajilleen omakustannushinnalla.

TVO:n yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön osakkaat vastaavat yhtiön vuosikustannuksista omistusosuuksiensa suhteessa. Yhtiön pitkän aikavälin tavoitteena on säilyttää vähintään 25 prosentin omavaraisuusaste.

TVO:n liiketoiminta on pääomavaltaista, ja yhtiöllä on säännöllisesti tarvetta hankkia velkarahoitusta. TVO:lla on hajautettu luottosalkku, joka koostuu pääasiassa pitkä- ja lyhytaikaisesta euromääräisestä rahoituksesta. TVO toimii sekä kotimaisilla että kansainvälisillä raha- ja pääomamarkkinoilla.

Pitkäaikaista varainhankintaa varten TVO:lla on joukkovelkakirjalainaohjelma (EMTN), jonka alla on laskettu liikkeelle joukkovelkakirjalainoja. Ohjelma on suuruudeltaan 5,0 miljardia euroa. Yhtiön pitkäaikainen rahoitus koostuu myös erilaisista kahdenkeskisistä ja syndikoiduista rahoitusjärjestelyistä usean eri rahoituslaitoksen kanssa.

Lyhytaikaista varainhankintaa varten yhtiöllä on yksi kotimainen 1 000 miljoonan euron suuruinen yritystodistusohjelma.

TVO:n rahoitustilanne on kehittynyt suunnitelmien mukaisesti. Likviditeetti ja rahoitusasema ovat vakaat, ja lainoja on nostettu suunnitelmien mukaan.