Käytetyn polttoaineen välivarastolla nostettiin kansia ohjeista poiketen

15.8.2014

​Torstaina 14. elokuuta havaittiin, että käytetyn polttoaineen välivarastolla (KPA) oli nostettu suojakansia polttoainealtaiden päälle hyväksymättömällä nostoapulaitteella.

Käytetyn polttoaineen välivarastolla säilytetään polttoainenippuja vedellä täytetyissä varastoaltaissa. KPA-varaston rakenteet ja laitteet on suunniteltu siten, etteivät käytetyn polttoaineen sisältämät radioaktiiviset aineet aiheuta vaaraa ympäristölle.

KPA-varaston polttoaineen säilytysaltaisiin asennetaan suojakannet siellä olevien polttoainenippujen suojaamiseksi. Kansien nostoon on rakennettu erillinen nostotyökalu, jolla varmistetaan kansien turvallinen asentaminen polttoainealtaiden päälle. Nostossa käytettävä apuväline lukitaan noston ajaksi kansielementtiin.

Nostoissa käytettyä työkalua ei ollut hyväksytty kyseiseen tehtävään suunnitelmista poikkeavan materiaalin vuoksi. Työkalussa käytetty materiaali oli todettu käyttökelpoiseksi, mutta poikkeama syntyi käytetyn materiaalin ja suunnitelmien eroavaisuudesta. Poikkeama korjataan ennen töiden jatkamista.

Tapahtumalla ei ollut vaikutusta säteilyturvallisuuteen ja se on alustavasti arvioitu kansainvälisen seitsenportaisen ydinlaitostapahtumien vakavuusasteikon (INES) ulkopuolelle luokkaan nolla. Tapahtuma ei vaarantanut ydinturvallisuutta eikä aiheuttanut vaaraa henkilöstölle tai ympäristölle.