Kaksi säteilymittauslaitteistoa samanaikaisesti poissa käytöstä OL2:n reaktorihallissa

9.4.2014

​ Olkiluoto 2:lla poikettiin 7. huhtikuuta vaatimuksista, jotka on asetettu laitosyksikön käyttöä säätelevissä ohjeissa säteilymittausten käyttökuntoisuudelle. Huonetilojen säteilymittausten kalibrointityön yhteydessä kaksi säteilymittauslaitteistoa oli poissa käytöstä samanaikaisesti.

Maanantaina aamupäivällä toinen OL2-laitosyksikön reaktorihallissa säteilyä mittaavista laitteistoista otettiin pois käytöstä kalibrointia varten. Puolenpäivän jälkeen aloitettiin erheellisesti myös toisen samassa tilassa sijaitsevan säteilymittauslaitteiston kalibrointi. Ohjeiden mukaan käyttökuntoisia mittauslaitteistoja on oltava vähintään yksi. Ohjeiden vastainen tilanne havaittiin nopeasti ja toinen laitteisto palautettiin käyttökuntoiseksi kolmen minuutin kuluttua poiskytkennästä.

Kyseisillä mittauslaitteistoilla valvotaan reaktorihallin säteilytasoa. Tapahtuman aikana reaktorihallissa ei ollut menossa töitä, jotka olisivat voineet aiheuttaa säteilytason nousua. Lisäksi reaktorihallin poistoilmaa valvovat säteilymittauslaitteistot olivat käyttökuntoisia koko tapahtuman ajan.

Tapahtumalla ei ollut vaikutusta säteily- eikä reaktoriturvallisuuteen ja se on alustavasti arvioitu kansainvälisen seitsenportaisen ydinlaitostapahtumien vakavuusasteikon (INES) ulkopuolelle luokkaan nolla. Tapahtuma ei vaarantanut laitosyksikön ydinturvallisuutta eikä aiheuttanut vaaraa henkilöstölle tai ympäristölle.