​Olkiluodon "Heurekassa" eletään vuoden kiireisintä aikaa

3.7.2017

​Vuosittain lähes 15 000 kävijää vierailee Olkiluodon ydinvoimala-alueen tuntumassa sijaitsevassa Vierailukeskuksessa, jonka toteutukseen on osallistunut myös Tiedekeskus Heureka.

vierailukeskus_2017.jpgVaikka kevät on vierailujen kannalta kiireisintä aikaa, myös kesäisin Vierailukeskuksessa riittää säpinää. Siitä pitävät huolen viisipäiväiset kesäleirit, joille osallistuu tänäkin vuonna noin sata tieteestä kiinnostunutta lasta.

Vierailulle pääsee myös avoimille ryhmille suunnatuissa kesäkeskiviikoissa, jotka jatkuvat elokuun puoliväliin saakka.

Vierailutoiminnan päällikön Mika Tanhuanpään mukaan Olkiluodon Vierailukeskus on täynnä mielenkiintoista nähtävää, ja suurin osa vierailijoista yllättyy käynnillään positiivisesti. Samalla on mahdollisuus kurkistaa ydinvoimala-alueelle, missä liikkuminen on mieleenpainuva kokemus niin lapsille kuin aikuisillekin.

– Ennen kuin laitosalueelle siirrytään, täytyy kaikkien vieraiden tunnistautua porteilla. Tämä on erityisesti koululaisvieraiden mielestä kovin jännittävää. Toinen kiinnostava ohjelmanumero on, kun ryhmien omilla linja-autoilla siirrytään tutustumaan maanalaiseen ONKALO-näyttelyyn ja voimalaitosjätteiden loppusijoituspaikkaan.

havaintopolku_web.jpgKävijät pääsevät tutustumaan Olkiluodon toimintaan myös Vierailukeskuksen Sähköä uraanista -tiedenäyttelyssä, jossa esitellään uraanipolttoaineen matkaa kalliosta kallioon. Näyttelyn on toteuttanut Tiedekeskus Heureka yhdessä TVO:n kanssa.

Kelien salliessa Vierailukeskuksen ympäristössä on mahdollisuus kiertää Havaintopolku, jonka varrella kerrotaan Olkiluodon alueesta ja ympäröivästä luonnosta.

www.tvo.fi/vierailulle
www.facebook.com/olkiluodonvierailukeskus
#visitolkiluoto