Ylös, ulos ja vaikkapa lenkille

9.12.2015

​Olkiluodon henkilökuvassa TVO-konsernin henkilöstöpäällikkö Jaana Isotalo.

Kun itsellä on töissä hyvä olo, on todennäköisempää, että muillakin työyhteisön ihmisillä on töissä mukavaa. TVO-konsernin henkilöstöpäällikkö Jaana Isotalo saa lisää virtaa juoksemalla. Hän on itse asiassa juokseva esimerkki muutoksen voimasta.

Jaana_Isotalo_12-2015.jpg
Jaana Isotalo juoksee työt käyntiin.


Toimivan työyhteisön taustalla on TVO-konsernissa kolme tekijää. Hyvä työskentelyilmapiiri syntyy jokaisesta työntekijästä itsestään, työntekijöiden lähiyhteisöstä ja koko konsernista.

Jaana Isotalo sanoo, että yksilötasolla suurin tekijä katsoo peilistä. Omalla toiminnalla ja asenteella on suuri merkitys koko työyhteisön hyvinvointiin.

– Minulle on tärkeää päästä liikkumaan heti aamulla. Saatan painua juoksulenkille puoli kuudelta. Silloin lähtee koko työpäivä eri tavalla liikkeelle. Juoksu myös yhdistää hyvin erilaisia ihmisiä, Isotalo sanoo.

Isotalon lähihistoria urheilemisen osalta toimii hyvänä esimerkkinä asenteen merkityksestä.

– Huomasin joitakin vuosia sitten, että olen rapakunnossa ja puolta vanhemmatkin ihmiset ovat minua kovemmassa vedossa. Aloitin juoksemalla kahden valotolpan välin.

Konsernitasolla Olkiluodossa on eletty muutosten aikaa. Isotalon mukaan muuttuneeseen ympäristöön reagointi on tarkoittanut uudistamista. Muutosten jälkeen Olkiluodon saarella eletään edelleen jonkinlaista kasvuvaihetta.

– Osa Olkiluodossa työskentelevistä on varmaan tuntenut tulleensa miltei uuteen työpaikkaan. Ympäröivä maailma on kuitenkin muuttunut ja muuttuu edelleen. Osaamisvaatimukset ja toiminnan tavat eivät pysy loputtomiin entisinä.

Isotalo sanoo tavoitteena olevan, että TVO on 2020-luvulla ydinvoima-alan kärkeä maailmassa ja se pystyy tarjoamaan hyvän paikan tehdä töitä.

Omaa osaamista kannattaa arvostaa

TVO-konsernin henkilöstöpäällikkö katsoo tulevaa realistina, joka kallistuu optimistin suuntaan.

– Ydinvoima-ala ei ole auringonlaskun ala. Tekemistä meillä riittää vielä pitkäksi ajaksi. Toimialamme vaatii kovan luokan osaajia jatkossakin, Isotalo sanoo.

Hän korostaa pitkäjänteisen suunnittelun ja tekemisen tärkeyttä. Eikä sopivassa ylpeydessäkään ole mitään pahaa.

– Me suomalaiset erotumme osaamisella ja osaamisen arvostamisella. Emme kuitenkaan yleensä paukuttele henkseleitämme osaamisestamme. Esimerkiksi Posivan loppusijoitushanke on maailman mittakaavassa hieno tuotekehitysprojekti.

Etätyö ja joustavat työtavat käyttöön

TVO-konsernissa tehtiin kuluvana syksynä OLKI-työtä. Kehittämistyössä on selvitetty, mitä ovat hyvät työnteon tavat ja mitkä niistä sopivat Olkiluotoon. Isotalon mukaan tällaisia ovat esimerkiksi etätyö ja joustavat työtavat.

– Asiantuntijaorganisaatiossa esimiestyö on erilaista vaikkapa tuotantoteollisuuden työyhteisöön verrattuna.

Nykyistä työkuvaansa tiivistäessään Isotalo tiivistää yhteen lauseeseen ehkä sen kaikkein tärkeimmän asian hyvän työyhteisön rakentamisessa.

– Teen töitä ihmisten kanssa.

Teksti: Tommi Salo
Kuva: Hannu Huovila