TVO:n vuosikertomus 2014 on valmistunut

17.3.2015

​Teollisuuden Voima (TVO) osallistuu kestävän kehityksen ja suomalaisten hyvinvoinnin ylläpitämiseen tuottamalla osakkailleen omakustanteista sähköä Olkiluodon ydinvoimalaitoksella turvallisesti, taloudellisesti ja ilmastoystävällisesti. Vuonna 2014 Olkiluodossa tuotettiin 14,76 terawattituntia sähköä, mikä oli 23 prosenttia Suomessa tuotetusta ja 18 prosenttia Suomessa käytetystä sähköstä.

TVO:n vuoden 2014 yhteiskuntavastuu- ja ympäristöraportit on julkaistu osana TVO:n vuosikertomusta. Yhteiskuntavastuu 2014 -raportti noudattaa kansainvälistä GRI (Global Reporting Initiative) -raportointiohjetta. Ympäristöraportti 2014 on EMAS-asetuksen mukainen ympäristöselonteko. Raportit ovat kolmannen osapuolen varmentamat ja todentamat. Ne ovat luettavissa ja tulostettavissa TVO:n verkkovuosikertomuksesta: http://vuosikertomus2014.tvo.fi/.

Olkiluodon ydinvoimalaitos on erinomaisessa tuotannollisessa ja teknisessä kunnossa jatkuvan parantamisen periaatteella tehtyjen modernisointien ja pitkäjänteisesti osaamistaan kehittävän henkilöstönsä ansiosta. Vuonna 2014 voimalaitos saavutti jo toisena vuonna peräkkäin historiansa korkeimman tuotantomäärän.

- Vuosien ajan TVO on tehnyt erittäin pitkäjänteistä ja monialaista työtä koko ydinvoima-alan kehittämiseksi ja jatkuvuuden turvaamiseksi. Olkiluodon laitospaikkaa on kehitetty tulevan tuotannonlisäyksen tarpeet huomioonottaen. Valtavasti työtä ja investointeja on vaatinut myös kestävän jätehuollon kehittäminen. Työn tuloksena on maailman pisimmälle viety ja edistyksellisin ratkaisu käytetyn polttoaineen loppusijoitukselle, TVO:n toimitusjohtaja Jarmo Tanhua sanoo.

Yhtiön suorien omistajien kautta TVO:n ydinsähkö tuottaa hyvinvointia 134:ään Suomen kuntaan. Nämä kunnat omistavat yli 50 energiayhtiötä, joiden kautta Olkiluodon sähköä jaetaan kaikkialle Suomeen.


Lisätietoja:
Anna Lehtiranta, yhteiskuntaosaston johtaja, puh. 02 8381 5200.