​Logistiikkaterminaali otettiin käyttöön etuajassa 29. joulukuuta

29.12.2014

​TVO:n uusi logistiikkaterminaali pääportin läheisyyteen on avattu käyttöön etuajassa maanantaina 29. joulukuuta. Alunperin terminaali piti avata vasta vuoden 2015 puolella.

Rakentamisesta TVO:n puolelta vastanneen Tommi Virtasen mukaan terminaalin nopeaa avaamista halusivat sen käyttäjät.

- He halusivat sen käyttöön ensimmäisenä mahdollisena päivänä ja se oli välittömästi joulun jälkeen. Rauhalliset välipäivät sopivatkin tähän hyvin, jotta terminaalia ehditään vielä hienosäätää, ennen kuin varsinainen tohina alkaa loppiaisen jälkeen, Virtanen sanoo.

Logistiikkaterminaali valmistui ennätysajassa. Työt alkoivat viime kevättalvella puiden kaatamisella, harjannostajaisia juhlittiin marraskuun 20. päivä, ja viimeistelytyöt saatiin valmiiksi 19. joulukuuta.

Viimeiset tehdyt työt olivat Virtasen mukaan ilmastointi- ja säätötöitä. Ensimmäisenä päivänä logistiikkaterminaalissa vieraili vain muutama auto.

Logistiikkaterminaalin myötä ulkopuolinen liikenne laitosalueella loppuu käytännössä lähes kokonaan. Vielä 2014 ajoneuvoja liikkui laitosalueella noin kolme tuhatta vuodessa.

Investointi noin 1 500 neliömetrin logistiikkaterminaaliin merkitsi myös sitä, ettei vastaanottoon menevän liikenteen varalle tarvitse hankkia kallista läpivalaisulaitteistoa. Terminaalin rakentamisen toteutti Hartela kokonaisvastuu-urakkana. Terminaalia voidaan tarpeen vaatiessa myöhemmin laajentaa myös muihin tarpeisiin.